Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksen asialista oli melko lyhyt mutta se sisälsi kaksi tärkeää asiaa. Näistä ensimmäinen oli pormestarin valintatapa ja toinen Tampereen Aterian henkilöstöruokailupalveluiden ulkoistaminen.
Pormestarin valintatavassa suora kansanvaali olisi tavoiteltava vaihtoehto. Kansalaisten pitäisi päästä äänestämään suoraan pormestaria. Nykyinen lainsäädäntö ei vain salli tätä vaihtoehtoa, joten keskustelussa vaihtoehtoina olivat pormestarin valinta valtuutettujen joukosta tai pormestarin valinnan mahdollistaminen valtuutettujen ulkopuolelta. Vasemmistoliitto päätyi kannattamaan pormestarin valintaa valtuutettujen joukosta. Tällä tavalla pormestariksi valittava henkilö on saanut vaaleissa kannatusta kaupunkilaisilta eivätkä puolueet voi nostaa pormestariksi sellaista henkilöä joka ei menisi läpi vaaleissa. Valtuuston ulkopuolelta valittavissa ehdokkaissa uhkana olisi virkamiesvallan kasvu jos pormestariksi valittaisiin esimerkiksi yritysten johtotehtävissä ansioituneita henkilöitä sekä se, että valituksi tulisi henkilö jolla ei olisi vaaleissa koeteltua kaupunkilaisten luottamusta. Valtuustoryhmät olivat melko yksimielisiä asiasta vaikka pormestarin valintatavasta puhuttiinkin pitkään. Valtuusto päätti, että seuraavakin pormestari valitaan valtuutettujen joukosta.
Henkilöstöruokailun ulkoistaminen johti myös vilkkaaseen keskusteluun jossa äänessä oli lähinnä salin vasenlaita. Tampereen Ateria on kaupungin omistama liikelaitos joka tekee ruokaa kouluissa, sairaaloissa, päiväkodeissa ja muissa kaupungin laitoksissa sekä järjestää kaupungin työntekijöille henkilöstöruokailua.
Valtuuston käsiteltävänä oli esitys, että henkilöstöruokailu ulkoistettaisiin eli käytännössä myytäisiin yksityisille firmoille. Vasemmistoliitto ei voi hyväksyä tätä esitystä. Tampereen Ateria on tuottanut voittoa kaupungille ja sen asiakkaiden tyytyväisyys ruokaan on ollut hyvällä tasolla. Perusteena ulkoistamiselle oli, että henkilöstöruokailu ei ole kaupungin ydintoimintaa. Tämä ei ole Vasemmistoliiton mielestä riittävä peruste, kaupunki voisi jatkossakin aivan hyvin järjestää henkilöstöruokailua. Henkilöstöruokailu todennäköisesti tukee koko Aterian toimintaa, kun aterioita tuotetaan enemmän, niin raaka-aineitakin ostetaan enemmän jolloin niitä saadaan halvemmalla ja tämän seurauksena yksittäisen aterian hinta laskee. Henkilöstöruokailun ulkoistamisesityksen perustelussa myönnettiin, että ulkoistamisella ei saada säästöjä. Miksi sitä sitten esitettiin jäi edelleen epäselväksi. Keskustelun jälkeen valtuusto päätti jättää asian pöydälle eli jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessa. Tämä on hyvä, seuraavaan kokoukseen mennessä saattaa riittävän moni valtuutettu ymmärtää perusteluiden heikkouden.
Tampereen Aterian henkilöstöruokailun ulkoistaminen uhkaa myös noin 40 Aterian työntekijän asemaa. Ulkoistuksen myötä näiden jo valmiiksi pienipalkkaisten työntekijöiden palkat laskisivat entisestään. Tätä muutosta Vasemmistoliitto ei voi hyväksyä.
Kokouksen loppupuolella käsiteltiin aloitettani Nekalan kaupunginosan kehittämisestä. Aloitteessa ajatukseni oli, että kaupunki pohtisi mihin suuntaan Nekalan Jokipohjantien eteläisen puolen pitäisi tulevaisuudessa kehittyä. Aloitteeseeni saamani vastaus ei oikein vastannut odotuksiani koska siinä kehityksen suuntaan ei otettu kantaa. Jos kaupungilla ei ole alueen suhteen omaa visiota voi kehittyä sirpaleisesti kortteli korttelilta suuntaan joka ei ole kokonaisuuden kannalta toivottava. Heikosta vastauksesta huolimatta asiasta käytiin hyvä keskustelu. Monet valtuutetut kommentoivat aloitetta hyvin ja apulaispormestari Hanhilahden sekä kaupunkikehityksestä vastaavan johtaja Kankaalan puheenvuorot toivat esiin mahdollisia kehityssuuntia. Aloite sai aikaan valtuustossa sen suuntaista keskustelua jota sillä halusinkin herätellä.
Jätä kommentti