Mikko Aaltonen

Palvelut

Hinta ohittaa laadun palveluasumisessa poliittisten päätösten vuoksi

Tampereen kaupunki alkaa ikäihmisten tehostettua palveluasumista kilpailuttaessaan painottamaan hintaa laadun sijasta. Aikaisemmin kuten omana apulaispormestariaikanani laatu oli kilpailutuksessa tärkeämpi tekijä ja tästä huolimatta palveluiden menokasvua saatiin hillittyä. Aiheesta on keskusteltu Aamulehden mielipipalstalla ja osallistuin omalla kirjoituksellani joka julkaistiin 15.10.2018. Kirjoitukseni teksti on alla: Hinta ohittaa laadun poliittisten päätösten vuoksi Tampereen…

Monta totuutta taloudesta

Tampereen kaupunginvaltuusto palasi maanantaina 20.8.2018 kesälaitumilta ja kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa. Aiheina listalla oli muun muassa muutosten tekeminen vuoden 2018 talousarvioon ja joukko valtuustoaloitteita. Kokous alkoi rauhallisissa merkeissä. Aluksi näytti siltä, että edes talousarviomuutoksista ei puhuttaisi mitään. Puheenjohtaja ehtikin jo päättämään kohdan käsittelyn kun valtuutettu Aarne Raevaara sanoi, että hänelle olisikin…

Yhtiöitä, palkkioita ja aloitteita valtuustossa

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui jälleen maanantaina 21.5.2018. Kokouksesta suoriuduttiin alle kahdessa tunnissa mikä on aika poikkeuksellista. Toki listallakaan ei ollut mitään kovin kummallista mutta kevyemmistäkin aiheista on joskus saatu tuntien keskusteluja aikaiseksi. Ensimmäisenä isompana asiana listalla olivat kaupungin yhtiöittämishankkeet yhdessä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Usein me vasemmistoliitossa olemme vastustaneet yhtiöittämistä mutta nyt…

Tunnustusta työstä veteraanien hyväksi

Tiistaina 17.4.2018 minulle luovutettiin Suomen sotaveteraaniliiton ansiomitali. Luovutus tapahtui veteraaniasioiden neuvottelukunnassa joka on perustamani toimielin ja jonka puheenjohtajana toimin apulaispormestarina ollessani. Tavoitteena oli apulaispormestarikaudellani parantaa veteraanien palveluita Tampereella ja erityisesti korjata se epäkohta, että valtiokonttorin veteraaneille osoittamaan rahaa palautettiin eikä käytetty veteraanien palveluihin. Onnistuin tavoitteissani ja esimerkiksi valtiokonttorin raha saatiin…

Muutamia ajatuksia vuodesta 2017

Nyt on hyvä aika jälleen päivittää blogia melko pitkäksi venyneen tauon jälkeen ja katsoa päättyneeseen vuoteen 2017. Päättynyt vuosi jakautuu aika selkeästi kahteen osaan. Alkuvuoden ennen kesää toimin vielä apulaispormestarina ja kesäkuun jälkeen en enää ollut apulaispormestari. Henkilökohtaisen tilanteeni lisäksi ennen kaikkea poliittinen tilanne Tampereella muuttui kuntavaalien jälkeen. Vuoden 2017…

Tietääkö valtuusto millaisen talousarvion se hyväksyi?

Huomaan, että en ole kirjoittanut viime maanantaina 20.11.2017 pidetystä kaupunginvaltuuston kokouksesta. Kokous oli jälleen pitkä ja seuraavana aamuna lähdin Tampereen muiden edustajien mukana Kuuden suurimman kaupungin tapaamiseen Vantaalle. Tapaaminen oli hyvä. Sote- ja maakuntauudistusta kritisoitiin monissa puheenvuoroissa ja hyvillä argumenteille, saimme kuulla Vantaan kasvusta ja kehityssuunnitelmista ja kävimme tutustumassa lentokentän…