Mikko Aaltonen

Aamulehti

Puhetta palkkioista

Viime kapunginvaltuuston kokouksessa valtuusto päätti laskea luottamushenkilöiden kokouspalkkioita ja apulaispormestarien sekä pormestarin palkkaa. Summat olivat aika nimellisiä mutta palkkioiden ja palkkojen laskua pidettiin välttämättömänä koska talouden tasapainottamisohjelmassa oltiin tehty leikkauksia ja nyt haluttiin osoittaa luottamushenkilöiden olevan mukana talkoissa. Hyvä niin, päätös on ihan ymmärrettävä ja perusteltu. Meidänkin ryhmämme kannatti päätöstä.…

Vain muutaman sadan tuhannen tähden

Pahoittelut teille jotka luette tätä blogia. En ole kaiken kiireen keskellä ehtinyt päivittämään tänne kirjoituksia vaikka tamperelaisessa kuntapolitiikassa on eletty mielenkiintoisi ja ratkaisevia aikoja. Useimmat teistä jo varmaan tietävätkin, että Vasemmistoliitto heitettiin ulos pormestarikoalitiosta joka vuosi sitten suuressa yhteisymmärryksessä perustettiin. Kirjoitin asiasta Vasen kaistaan. Kirjoitukseni on luettavissa alla. Vain muutaman…

Keskustelun ikäihmisten palveluista on perustuttava tosiasioihin

Keskustelu ikäihmisten palveluista on jatkunut Aamulehden mielipidepalstalla. Sirpa Pursiainen teki uuden kirjoituksen tällä kertaa toisen krsitillisdemokraatin Leena Rauhalan kanssa. Kirjoituksessa oli sen verran asiavirheitä, että siihen oli vastatta. Pursiaisen ja Rauhalan 24.5.2016 julkaistu kirjoitus on alla.             Minä ja Jouko Paukkeri laadimme vastineen joka on…

Mitä vasemmisto on ja mitä se ei ole

Aamulehti julkaisi lauantaina alla olevassa kuvassa näkyvän jutun vasemmistosta. Kirjoitin juttuun vastineen jota Aamulehti ei kuitenkaan julkaissut. Vastineeni voi lukea kuvan alta. Pahoittelut kuvan hunosta laadusta. Vasemmisto on enemmän käytäntöä kuin teoriaa Toimittaja Kari Salminen kirjoitti 26. maaliskuuta 2016 Aamulehdessä vasemmistosta. Kirjoituksen ajatuksena oli ilmeisesti se, että vasemmisto perustaa ajatusmaailmansa…

Tampereella on aktiivipassi vaikka kaikki eivät sitä muista

Perussuomalaisten varavaltuutettu sekä Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palveluiden lautakunnan jäsen Kari Lindbom kirjoitti Aamulehden mielipidepalstalla 16.9.2015 ja valitteli, että Tampereelle ei ole saatu aikaiseksi aktiivipassia. Jouduin kirjoittamaan vastineen koska hän ei muistanut mitä oli ollut lautakunnassa hyväksymässä. Alla kuva Lindbomin kirjoituksesta.               Alla vastineeni…

Ikäihmisten asumispalvelut ovat kaikille mahdollisia

Alla Aamulehden mielipidepalstalla 23.3.2013 julkaistu minun ja vs. tilaajapäällikkö Anniina Tirrosen kirjoitus:   Ikäihmisten asumispalvelut mahdollisia kaikille Terhi Kiemunki kirjoitti Lukijalta-palstalla 17.3.2014 ikäihmisten hoivapaikoista, maksuista ja asumispalvelujen hankinnasta. Kiemungin mukaan näyttää siltä, että asumispalvelut hankittaisiin jatkossa vain yksityisiltä palveluntuottajilta. Tampereen kaupunki on hyvinvointisuunnitelmassaan tehnyt linjauksen, jonka mukaan kaupungin oma tuotanto…