Linnainmaan kaava uudelleen valmisteluun

Aamulehti julkaisi tänään 19.8.2012 mielipidekirjoitukseni:

 

Linnainmaan kaava on valmisteltava uudelleen

Tampereen kaupunginvaltuusto jätti kokouksessaan 18.6.2010 pöydälle Linnainmaan kaavan, joka koskee Aitolahdentien ja Hannulankadun risteyksessä olevaa aluetta. Asia jätettiin pöydälle Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteesta. Kaavan käsittelyä jatketaan seuraavassa valtuuston kokouksessa 20.8.2012.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä kaava tulee palauttaa valmisteluun. Nykyisessä muodossaan kaavan toteuttaminen tarkoittaisi korkeiden kerrostalojen rakentamista pientalojen keskelle. Korkein esitetyistä taloista on kahdeksankerroksinen. Yleiskaavassa alue on määritelty pientalorakentamiselle ja nykyinen kaavaesitys on voimassaolevan yleiskaavan vastainen. Suuren rakennusmassan ja korkeiden talojen rakentaminen keskelle pientaloaluetta ei ole järkevää. Talot poikkeavat liiaksi alueen muusta rakennuskannasta.

Alueen rakentaminen on positiivista. Nykyisessä tilassaan alue ei palvele kenenkään etua. Tiiviimmän aluekeskuksen kehittyminen alueelle on myös hyvä asia, mutta kehityksen tulisi tapahtua ympäristö huomioiden. Alueen nykyiset liikenneyhteydet eivät myöskään kestä asukasmäärän suurta ja nopeaa kasvua. Liikennemäärä Aitolahdentiellä käy helposti liian suureksi.

Valtuuston tuleekin palauttaa kaavaesitys valmisteluun niin, että liian korkeista rakennuksista ja liian suuresta rakennusmassasta luovutaan, jolloin uudet rakennukset sopivat paremmin ympäristöönsä.

 

Mikko Aaltonen

puheenjohtaja

Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *