Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui 22.1.2018 ja suoritti kokouksen ennätysajassa. Aikaa kokoukseen kului noin 35 minuuttia mikä on poikkeuksellisen vähän. Toki esityslistakin oli lyhyt mutta lyhyistäkin listoista on saatu aikaiseksi pitkiä kokouksia.
Esityslistalla oli asiana Tampereen kaupungin tilinpäätösennuste vuodelta 2017. Tämä pykälä olisi antanut mahdollisuuden puhua ihan mistä vain mutta tilaisuuteen ei juurikaan tartuttu. Salissa kuultiin vain muutama puheenvuoro säästöjen ja leikkausten välttämättömyydestä. Itse käytin puheenvuoron jossa totesin, että talousarvio on toteutumassa 4,5 miljoonaa euroa arvioitua parempana vaikka talous onkin edelleen lähes 20 miljoonaa euroa alijäämäinen. Suunta on kuitenkin selvästi oikea ja talous on lähdössä oikenemaan. Viime valtuustokaudella aloitetut toimenpiteet ja tehdyt rakenteelliset uudistukset alkavat todella vaikuttaa. Tämä näkyy erityisesti työllisyydessä jossa suhdanteen lisäksi osaltaan vaikuttaa uusi työllisyyden hoidon tapa jota Vasemmistoliitto oli aktiivisesti ajamassa. Tällaisessä tilanteessa jyrkät säästötoimenpiteet vain vaarantaisivat hyvän kehityksen. Huono säästäminen maksaa tulevaisuudessa saavutettua säästöä enemmän.
Kokouksen lopussa jätettiin valtuustoaloitteita. Mukana oli muun muassa vihreiden Jaakko Mustakallion ja meidän ryhmämme Minna Minkkisen aloite Makkarajärvi-Viitasten perän luonnosuojelualueen perustemiseksi. Alueen perustaminenhan peruttiin kokoomuksen ja demareiden sekä persujen voimin kaupunginhallituksessa. Nyt asiasta on tehty aloite jonka minäkin allekirjoitin. Toinen aloite oli ryhmämme jäsen Sinikka Torkkolan aloite tonttikeinottelun estämiseksi kaupungin vuokratonteilla. Aloite liittyy Kalevan Sarvijaakon kadun tapaukseen jossa sijoittaja tekivät ison tilin myymällä vuokraoikeuden ja toki se myös sivuaa Kotilinnasäätiön vuokraoikeuden kauppaa Muotialassa joka on tätä kirjoittaessa poliisitutkinnassa.
Jätä kommentti