Tunnelihankkeen pysäyttämiseksi jätettiin laajapohjainen aloite

Kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 18.2.2013. Kokouksen suurimpina asioina oli pormestariohjelman tiedoksi merkitseminen ja etukäteen kohuttu tunnelialoite. Aivan aluksi käsiteltiin erään perussuomalaisten varavaltuutetun eronpyyntöä valtuuston varajäsenyydestä. Hän olisi halunnut erota varajäsenyydestä perussuomalaisten ryhmän sisäisten riitojen vuoksi. Ero ei kuitenkaan tällä syyllä myönnetty koska vaaleissa ehdolle asettuneen on myös kannettava vastuunsa ja hoidettava saamaansa luottamustehtävää.

Pormestariohjelman käsittelyn aluksi pormestari Ikonen puhui ohjelmasta ja sen jälkeen valtuustoryhmien puheenjohtajat pitivät omat puheenvuoronsa ohjelmasta. Itse olen aikaisemmissa kirjoituksissani kommentoinut ohjelman sisältöä joten en tee sitä enää tässä. Puhetta ohjelmasta riitti noin kolme tuntia. Tuntui, että jokaisen valtuutetun oli pakko päästä sanomaan ohjelmasta jotakin. Aika paljon puhetta asiasta josta ei edes päätetty mitään vaan joka ainoastaan merkittiin tiedoksi.

Yleiskaavoitusohjelmasta keskusteltiin myös. Valtuutetuilla on aikalailla toisistaan eroavia näkemyksiä siitä miten Tampereella tulisi kaavoittaa ja rakentaa. Osalle valtuutetuista kaupunkimainen ympäristö tuntuu olevan kauhistus. Kummallista sinänsä, että he asuvat kaupungissa vaikka koittavat huolehtia samaan aikaan siitä ettei kaupunki kehittyisi nimenomaan kaupunkina vaan laajana lähiönä.

Kokouksessa käsiteltiin Hervannassa sijaitsevan Venlan tuvan uudenlaisen toiminnan aloittamiseksi. Aloite on sinällään ymmärrettävä kun asukkaille virkistystoimintaa tarjoavan korttelikerho Venlan tuvan toimintaa ollaan siirtämässä Keinupuistoon noin kilometrin päähän Venlan tuvasta. Muutos on aina ikävää kun jotakin tuttua ja turvalliseksi koettua muutetaan. Keinupuistossa voidaan kuitenkin järjestää toimintaa laajemmin ja tarjota esim. ravintolapalveluita. Kuljetuskin Venlan tuvan kävijöille järjestetään jotta matkasta ei muodostu ylitsepääsemätöntä estettä.

Illan suurin asia oli vasemmistoliiton, demareiden, perussuomalaisten ja SKP:n yhdessä tekemä aloite Rantaväylän tunnelihankkeesta irtautumiseksi ennen hankkeen ns. toteuttamisvaiheen alkua. Aloitteen taustalla on huoli siitä, että viime valtuuston tekemä päätös tunnelista johtaisi toteuttamisvaiheen käynnistämiseen ennen kuin uusi valtuusto ehtii käsitellä asiaa. Pelko on toki aika kaukainen mutta nyt on ainakin näytetty tahtoa 37 valtuutetun voimin siitä mikä kanta tunnelihankkeeseen on. Asia sai paljon julkisuutta esim. Aamulehdessä. Aloite on kieltämättä koettelee juuri aloittanutta koalitiota mutta itse toivon, että sen ylitse päästäisiin mahdollisimman nopeasti.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *