Lääkäripalvelujen jonoista

Alla Aamulehden mielipidepalstalla 2.12.2013 julkaistu minun ja tilaajapäällikkö Arto Lemmetyn vastine palstalla olleeseen Tampereen kaupungin vastaanottoaikojen jonotilannetta kritisoineeseen kirjoitukseen. Ja selvennyksenä vielä se, että viisi uutta terveyskeskuslääkärin virkaa eivät lisää lääkäreiden kokonaismäärää – valitettavasti. Vuokralääkärit kuitenkin poistuvat vahvuudesta mikä tuo kaupungille säästöjä.

 

Omalääkärille pääsy helpottuu Tampereella

Tampereella terveysasemien jonotilanne lääkäreille on vaihdellut suuresti, 2-33 arkipäivän välillä.  Vaihtelua aiheutti se, että lääkärien lomia ja sairauspoissaoloja ei ole ollut mahdollista sijaistaa, syynä on pääosin rekrytointivaikeudet.

Terveyskeskuslääkäreiden rekrytointitilanne näyttää jatkossa valoisammalta. Vuoden 2014 aikana tavoitteena on luopua ”keikkalääkäreistä”, jolloin kaikki kaupungin omilla terveysasemilla työskentelevät lääkärit olisivat kaupungin omia työntekijöitä. Tämän mahdollistamiseksi on perustettu viisi uutta terveyskeskuslääkärin virkaa 1.1.2014 alkaen.

Kiireettömien aikojen lisäksi joka päivälle on varattavissa kiireellisiä vastaanottoaikoja akuuttien asioiden hoitamista varten. Kuluvan vuoden elokuusta lähtien on useiden vuosien jälkeen jokaiselle omalääkärialueelle saatu lääkäri, lukuun ottamatta lomia ja sairauspoissaoloja. Lääkäritilanteen paranemiseen on vaikuttanut pääsääntöisesti toiminnan voimakas kehittäminen ja uudistaminen. Terveysasemien uusia tiloja on myös suunniteltu palvelemaan aikaisempaa paremmin sekä asiakkaita että henkilöstöä.

Terveysasemien toimintaa ja lääkäriaikojen saatavuutta parannetaan jatkossakin. Esimerkiksi Tipotien terveysasemalla on siirrytty lääkäri-hoitaja-työparimalliin, jonka laajentaminen koko kaupunkiin on suunnitteilla. Elokuusta alkaen on Linnainmaan ja Tesoman terveysasemilla käynnistynyt kokeilu, jossa omalääkärijärjestelmän tilalle on otettu käyttöön listautumismalli. Tässä mallissa on mahdollista tarjota terveysaseman sisällä myös ensimmäistä vapaata lääkäriaikaa, johon kirjoittajakin viittaa.

Tampereella kiireettömän hoidon odotusajat eivät ole Suomen olosuhteissa poikkeukselliseen pitkiä, tosin huomattavasti pidempiä kuin työterveyshuollossa. Muista suurista kaupungeista Helsingissä kiireettömän hoidon odotusajat lääkärille vaihtelevat parista päivästä puoleentoista kuukauteen. Espoossa odotusaika vaihteli lokakuussa 7-41 vuorokauden välillä. Vantaalla vastaavasti lääkärin kiireettömälle vastaanotolle pääsyn odotusajat vaihtelivat lokakuussa 8-50 vuorokauden välillä. Oulussa keskimääräinen odotusaika kiireettömälle vastaanotolle on tällä hetkellä noin 30 vuorokautta. Turun terveysasemilla odotusajat sijoittuivat syksyllä keskimäärin 14 ja 39 vuorokauden välille.

Uudessa Tampereen kaupunkistrategiassa (Yhteinen Tampere – Näköalojen kaupunki) on vahvasti painotettu perusterveydenhuollon kehittämistä. Kaupungin päättäjillä on selvä näkemys siitä, että ennalta ehkäisyyn ja perusterveydenhuoltoon kannattaa panostaa jatkossa aikaisempaa enemmän.

 

Apulaispormestari

Mikko Aaltonen

Terveyttä ja toimintakykyä edistävät palvelut

 

Tilaajapäällikkö

Arto Lemmetty

Terveyttä ja toimintakykyä edistävät palvelut

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *