Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui 17.5.2021 viimeistä kertaa ennen kesäkuun kuntavaaleja. Vaalien läheisyys näkyi ja kuului. Puheenvuoroja pidettiin toisensa jälkeen ja kokous kesti päälle puolen yön.
Kokous alkoi suru-uutisella. Pitkäaikainen RKP:n kaupunginvaltuutettu Peter Löfberg oli kuollut. Löfberg oli merkittävä valtuutettu ja varmasti yksi valtuuston vaikuttavimmista jäsenistä, vaikka ei koskaan ollutkaan huomion keskipisteenä. Tulin hänen kanssaan toimeen hyvin ja uskon, että eteen tulee vielä tilanteita, joissa Peterin sovittelukykyä ja viisautta tarvittaisiin. Kirjoitin ajatuksistani Facebookissa.
Kokouksen suurin asia oli vuoden 2020 tilinpäätös. Kaupungin tulos on hyvä ja ylijäämää on yli 60 miljoonaa euroa. Tulos on poikkeuksellinen. Syytä valtavaan riemuun ei kuitenkaan ole. Tulokseen vaikuttivat suuresti valtion pandemiatuet. Tosin sekä tarkastuslautakunta että kaupungin johto arvioivat, että tulos olisi ollut positiivinen ilman pandemiaan ja valtion tukiakin. Taloudessa ei kuitenkaan ole tapahtunut sellaista käännettä, että jaettavaa olisi vieläkään vaan tarkka taloudenpito on paikallaan.
Tilinpäätös on myös asia, joka mahdollistaa lähes kaikista aiheista puhumisen. Tätä mahdollisuutta käytettiin aktiivisesti hyväksi ja puhetta riitti. Itse pidättäydyin muutamassa puheenvuorossa. Perussuomalaiset olivat äänessä eniten. He tekivät aktiivisesti kuntavaalikampanjaansa syyttelemällä muita puolueita mitä moninaisimmista asioista. Tämä syyttely kulminoitui käsiteltäessä Lamminpään alueelle sijoittuvaa asekaavaa. Siinä teollisuustontteja muutetaan asumiselle. Tästä persut saivat aiheen hyökkäykselle siitä, kuinka yritykset ajetaan pois Tampereelta. Pormestari Lyly vastasi hyvin ja kävi läpi, miten yritysten määrä on kehittynyt ja tonttitarpeeseen on vastattu. Toki kaikkien yritysten kohdalle ei sopivaa tontti löydy mutta monen kohdalla on löytynyt, kuten Metson, joka muuttaa Hatanpäältä Lahdesjärvelle. Faktoista persut eivä tietenkään piitanneet vaan jatkoivat jankuttamista.
Esityslistalla ollut maahanmuuttajien kotouttamisohjelman käsittely siirrettiin suosilla seuraavaan kokoukseen. Kaikki tiesivät millainen puhetulva asiasta olisi tullut perussuomalaisten suunnalta ja kello oli jo paljon. Viimeisenä listalla oli Frenckellin kiinteistön myynti ja oli ilmeistä, että siitä päättämiselle oli tarvetta.
Frenckelin myyntisuunnitelmassa on monia hyviä ajatuksia. Tilat siirtyvät suljetusta virastokäytöstä kaupalliseen käyttöön jolloin tiloihin pääsee aiempaa useampi. Samalla kaupunki pääsee eroon toimistokäytössä epäkäytännöllisistä ja kalliista tiloista. Pohdimme asiaa vasemmistoliiton valtuustoryhmässä pitkään. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että huonoja puolia on enemmän. Kohde on kaupunkikuvallisesti merkittävä ja osa Tampereen historian ydintä. Kyseessä on myös kaupungin, eli veronmaksajien eli kaikkien tamperelaisten yhteinen omaisuus eikä kerran myytyä saa enää takaisin. Kauppahinta vaikutti pieneltä eikä kaupungille juuri jää voittoa kaupasta. Sopimuksessa kaupunki sitoutui vielä olemaan vuokralla tiloissa usean vuoden ajan ja maksamaan vuokraa, miksi siis kaupalla oli kiire, kun tiloistakaan ei voida vielä luopua. Esitin ryhmämme puolesta, että Frenckelliä ei myydä. Asiasta äänestettiin ja hävisimme selvin luvuin. Frenckell päätettiin myydä.
Lopulta kokous päättyi noin vartti puolen yön jälkeen.
Kaiken tämän lisäksi sain torstaina ensimmäisen annokseni korona-rokotetta. Ratinassa rokotukset toimivat kyllä hyvin, niin kuin monet ovat sanoneet. Toiminta oli tarkkaan suunniteltua ja ystävällinen henkilökunta kertoi koko ajan mitä on tapahtumassa. Kiitos!
Jätä kommentti