Asiatonta hautauspalvelua Tampereella

45 minuuttia tv-ohjelma nosti 21.12.2011 esille Tampereen kaupungin sosiaalitoimen järjestämien hautauspalveluiden arveluttavan tason. Ohjelman kyseinen jakso katsottavissa netissä ohjelman kotisivuilla. Aamulehti uutisoi asiasta 23. ja 31.12.2011.

Ohjelmassa selviää, että kaupunki ostaa toimeentuloasiakkaiden hautauspalvelut yritykseltä joka käsittelee vainajia asiattomasti. Esimerkkitapauksessa esille tuleva vainajan kohtelua on ollut järkyttävää. Omaisille aiheutunut kärsimys on kohtuutonta.

Hautauspalveluiden ongelmien taustalla on epäonnistunut kilpailutus. Kilpailutuksessa painoarvo oli hinnalla ja laatua vertailtiin ainoastaan kukkalaitteen sekä arkun ulkonäköä. Kilpailutuksessa voi sanoa valituksi tulleen halvimman vaihtoehdon mikä näkyy laadussa. Laadun painoarvo olisi pitänyt kilpailutuksessa olla suurempi ja sitä arvioitaessa olisi pitänyt huomioida se onko yrityksellä hautauspalveluihin koulutettua henkilökuntaa ja esim. ruumisauto. Ruumisauton kilpailutuksen voittanut yritys hankki kun se oli voittanut kilpailutuksen. Yritys ei ilmoita hautauspalveluita toimialakseen yritysrekisterissä.

Itse olen sitä mieltä, että Tampereen kaupungin sopimus asiansa huonosti hoitavan yrityksen kanssa pitää purkaa. Kaupungin viranhaltijoiden mukaan sopimuksen purkamiselle ei ole kuitenkaan perusteita mikä ihmetyttää minua. Vääntö kuitenkin jatkuu. On tamperelaisten ja kaupungin etu, että kaupungin sopimuskumppanit ovat asiallisesti toimivia yrityksiä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *