Asuntomessut

Kävin viime perjantaina Tampereen asuntomessuilla Vuoreksessa. Messualue näytti hienolta. Rakennukset näyttivät hyviltä. Niissä oli käytetty värejä ja ne muodostivat hienon kokonaisuuden. Alueella oli vihreyttä vaikka rakentaminen olikin melko tiivistä. Messuissa erityisen positiivista ovat ympäristöön liittyvät ratkaisut kuten jätteiden kuljetusjärjestelmä ja matala- sekä nollaenergiatalot. Toivottavasti ratkaisut osoittautuvat toimiviksi ja kustannuksiltaan järkeviksi.

Toivoa sopii myös, että messut keräävät kävijöitä sateisesta säästä huolimatta. Messut ovat tärkeä tapahtuma Tampereelle erityisesti matkailun kannalta.

Messualueella kierrellessä huomio kiinnittyi omakotitalojen hintoihin. Monet niistä olivat hinnaltaan lähellä puolta miljoonaa. Halvin taisi olla hieman alle 300 000 euroa. Tavallisella palkansaajalla ei ole mitään asiaa tällaiseen asumiseen. Tulevaisuudessa onkin pidettävä huolta siitä, että Vuoreksesta ei muodostu varakkaiden ghettoa vaan alueesta tulee monimuotoinen erilaisine asumismuotoineen ja asukkaineen. Toinen asia on se miten aluetta rakennetaan messujen jälkeen. Rakentamisen on oltava riittävän laadukasta eikä siellä saa sallia sitä, että rakennusliikkeet tekevät näyttävän messualueen ympärille nopeasti halvalla harmaata elementtitaloa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *