Eriarvoistumisesta

Aamulehti (29.9.2010) uutisoi tutkimuksesta jonka eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on teettänyt. Kyseessä on kirjanakin julkaistava Tulevaisuuden voittajat – hyvinvointivaltio mahdollisuudet Suomessa tutkimus. Uutisen mukaan tutkimuksessa käsitellään monia merkittäviä asioita kuten taloutta ja palvelutuotantoa.

Tutkimuksen kokoaja professori Juho Saari nimeää keskeiseksi 2010-luvun ongelmaksi eriarvoistumisen joka kuuluu myös omiin vaaliteemoihini. Saaren mukaan suomalaiset uhkaavat jakautua kolmeen ryhmään: kunnallisten peruspalveluiden, työterveyshuollon ja yksityisten vakuutusjärjestelmien käyttäjiksi. Jos näin todella käy katoaa järjestelmältä pitkällä aikavälillä kannatus. Tämä on niitä oikeasti tärkeitä asioita joista ensi vaaleissa pitää puhua ja joihin pitää saada suunnanmuutos.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *