Henkilöstökassaa ei saa lakkauttaa

Kaupunginhallituksen kokouksessa 7.5.2012 käsitellään Tampereen kaupungin henkilöstökassan lakkauttamista. Henkilöstökassan tarkoituksena on tarjota kaupungin työntekijöille mahdollisuus maksupalveluihin ja talletuksiin myös kaupungin palveluksesta eläköityneillä on mahdollisuus käyttää palvelua. Henkilöstökassa on siis eräänlainen pankki jonka palvelutarjonta on rajoitettua.

Perusteluna kassan lakkauttamiselle on, että nuoremmat työntekijät eivät käytä kassan palveluita ja että kassan toiminnan jatkaminen vaatisi tällä hetkellä investointeja muun muassa ohjelmistojen suhteen. Huomattava osa kassan henkilöstöstä on myös eläköitymässä ja tämä nähdään hyvänä kohtana lopettaa palvelu joka ei kuulu kaupungin ”ydintehtäviin”. Kassan palveluita ei voi käyttää verkossa, mikä on myös yhtenä perusteluna lakkauttamiselle.

 

Minun mielestäni henkilöstökassaa ei saa lakkauttaa ja tulen vastustamaan lakkauttamista hallituksen kokouksessa. Henkilöstökassalla on tällä hetkellä 7 500 käyttäjää ja talletuksia on noin 39 miljoonan euron edestä. Tällaisella käyttäjämäärällä palvelua voidaan hyvin jatkaa ja siihen voidaan hieman investoidakin. Palvelu on monille vanhemmille työntekijöille hyvä ja tarpeellinen. Kassa ei peri palvelumaksuja samaan tapaan kuin pankit ja kassassa saa palvelua konttorissa mitä ei tällä hetkellä enää pankeissa saa. Tämän vuoksi vanhemmat työntekijät ja eläkeläiset suosivat kassaa. Vanhemmat ikäluokat eivät myöskään kaipaa verkkopankkia jos toimiva ja palveleva konttori on olemassa.

Kassan toimintaa pitää ja jatkaa ja kehittää. Verkkopankin tai muiden pankkien palvelutarjontaan kuuluvien palveluiden kehittämistä ei tarvita. Kassa voi toimia edelleenkin palvelevana edullisena konttorina jossa voi hoitaa raha-asioitaan sujuvammin kuin pankeissa nykyisin. Uskon tällaiselle palvelulle olevan tilausta jatkossakin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *