Kaupunginvaltuusto oli yhtä mieltä ainakin koulujen sisäilmasta

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui syksyn ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 14.8. Esityslistalla oli asemakaavoja ja paljon valtuustoaloitteita mikä johtui siitä, että kuntavaalien alla ei aloitteita käsitelty.

Toiminnan ja talouden raportista ei käytetty yhtään puheenvuoroa. Talouden tilanne onkin edelleen aikalailla sama ja yhtä hankala kuin aikaisemminkin. Työllisyystilanteen parantuminen ei toistaiseksi näy millään tavalla kaupungin taloudessa eikä sen varaan pidä laskeakaan. Menot ovat laskeneet mutta tulot ovat laskeneet vielä enemmän mikä ei auta tasapainoon pääsemisessä.

Valtuutettumme Ulla-Leena Alpin yhdessä demareiden Johanna Loukaskorven kanssa tekemä aloite nuorisovaltuuston edustajien kokouspalkkion nostamisesta sai laajaa kannatusta. Nuorisovaltuuston edustajien läsnäolo-oikeus toimielinten kokouksissa pohjaa Vasemmistoliiton viime vuosikymmenellä tekemään valtuustoaloitteeseen. Nyt kokouspalkkiotakin saatiin nostettua kymmenestä eurosta neljäänkymmeneen euroon.

Paljon keskustelua herätti ja kannatusta osakseen sai myös ryhmämme nykyisen varavaltuutetun Sirkkaliisa Virtasen aloite lastensuojelun puuttumisesta huoltokiusaamiseen ja vieraannuttamiseen. Kyseessä on siis tilanne jossa eronneista vanhemmista toinen koittaa vieraannuttaa lapset toisesta vanhemmasta. Tällaisia tilanteita ei pystytä nykyisellään kovin hyvin ratkaisemaan ja lastensuojelun henkilökuntaa pitää kouluttaa kohtaamaan asia. Lapsilla on oikeus molempiin vanhempiinsa.

Demareiden ryhmästä tullut aloite päiväkotien ja koulujen sisäilmaongelmien ehkäisemisestä sai varauksettoman kannatuksen kaikilta valtuutetuilta. Asia onkin tärkeä ja siitä on puhuttu paljon. Toivottavasti tämä yksimielisyys asiasta säilyy myös syksyllä kun valmistellaan kaupungin talousarviota jossa pitäisi osoittaa rahoitusta sisäilmatyöhön.

Vihreän valtuustoryhmän aloite ajonopeuksien alentamisesta kaupungissa riehaannutti autopuolueen. Tämän aloitteen perään käsiteltiin myös aloitteet liikenteen sujuvoittamisesta ja viistokadun palauttamisesta. Ajoittain keskustelun taso läheni ratikka- ja delfinaariokeskusteluja. Pitkälti puhetta saatiin aikaiseksi mutta kukaan tuskin viisastui keskustelun pohjalta.

Kokouksen lopuksi käsiteltiin perussuomalaisten ryhmästä tullutta aloitetta maahanmuuton kustannusten selvittämiseksi. Onneksi valtuutetut eivät provosoituneet asiasta vaan keskustelu jäi lyhyeksi. Vihreiden Oras Tynkkynen piti asiasta hyvän puheenvuoron jonka pointti pelkistettynä oli, että minkä kaikkien ihmisryhmien kustannukset pitäisi selvittää ja miksi sekä mitä sen kustannustiedon pohjalta pitäisi tehdä.

Tamperelaisen politiikan syksystä saattaa tulla hyvinkin kiinnostava vaikka pormestariohjelmaa kirjoitettiinkin näennäisessä yhteisymmärryksessä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *