Kertauharjoitukset ovat osaltani ohitse

Kertausharjoitukset Vekaranjärvellä päättyivät viime perjantaina. Kokemus oli hyvä. Armeijassa oli tällä reissulla varsin mukavaa. Toki tavalliseen perhe-elämään tottuneelle oli hieman kummalista elää suurella joukolla samoissa tiloissa ja olla koko ajan tekemisissä muiden kanssa. Tottuminen kävi kuitenkin nopeasti ja viikko kului vauhdilla.

Koulutuksen sisällöstä en voi tarkemmin kirjoittaa koska se on luokiteltu salaiseksi. Ampumista ehdittiin kokeilemaan lyhyesti. En ollut muuttunut neljässätoista vuodessa mestariampujaksi mutta tulos oli mielestäni kohtuullinen varsinkin kun harjoittelua ei ole ollut (68 maksimituloksen ollessa 100).

Harjoituksiin osallistuneet olivat motivoitunutta joukkoa mikä teki harjoituksista mukavan. Varusmiesaikana kuulutua valittamista ei ilmennyt. Joukossa oli hyvä henki. Kantahenkilökunta otti harjoituksen riittävällä rentoudella eikä mitään turhaa äkseeraamista järjestetty.

Harjoituksen edetessä ihmeteltiin moneen otteeseen moottoroidulle taisteluosastolle kuuluvaa MT-LB rynnäkköpanssarivaunu kalustoa ja sitä että BMP-1 rynnäkkövaunut ja T-72 taistelupanssarivaunut on romutettu. BMP- vaunussa olisi ollut MT-LB:hen verrattuna huomattavasti enemmän tulivoimaa. Osaston taistelukykyä olisi myös huomattavasti parantanut T-72 vaunujen kuuluminen organisaatioon. Miksi jo vanhat mutta edelleen toimivat T-72 ja BMP- vaunut romutettiin vaikka korvaavia vaunuja ei ollut tilalle osoittaa? Uusilla Leopard 2 ja CV9030 -vaunuilla ei kaikki joukko-osastoja voida varustaa. Olisi parempi, että joukko-osastolla olisi edes hieman vanhentunutta kalustoa kuin että kalustoa ei ole ollenkaan. T-72 ja BMP-1 kaluston kohtaloon kukaan ei osannut sanoa vastausta. Minusta näiden vaunujen romuttaminen vaikuttaa tuhlaukselta joka huonontaa maamme puolustukykyä.

Harjoituksen aikana mieleen tuli kahvia juodessa ja munkkia syödessä Sotilaskoti-organisaation poikkeuksellisuus ja merkitys. Varuskunta olisi vapaa-aikanakin aika ikävä paikka ilman sotilaskotia. Sotilaskodin vaapaaehtoisten työntekijöiden työtä täytyy todella kunnioittaa. Jos vastaavat palvelut järjestäisi jokin yksityinen kaupallinen taho olisivat hinnat varmasti toiset ja palvelu heikompaa.

Kertausharjoitukset olivat positiivinen kokemus. Menen uudestaankin jos minut vielä kutsutaan.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *