Kotouttamisen on oltava suunnitelmallista

Kaupunginvaltuusto kokoontui 10.11.2014 käsittelemään esityslistaa joka oli poikkeuksellisen lyhyt. Marraskuussa pidetään kaksi kokousta ja tässä kokouksessa käsiteltävinä asioina olivat ne asiat joita ei viedä 17. päivä pidettävään talousarviokokoukseen.

Pisimpään keskusteltiin Tampereen kaupungin kotouttamisohjelmasta. Kotouttamisohjelma on suunnitelma siitä miten muualta maailmasta Tampereelle muuttava kotiutetaan niin että he pääsisivät parhaalla mahdollisella tavalla osaksi yhteiskuntaa. Ohjelman on tarkoitus vastata monimuotoisen ihmisjoukon tarpeisiin eikä ainoastaan pakolaisten joihin kokouksessa käyty keskustelu keskittyi. Tampereelle muutetaan ulkomailta monesta syystä ja sen myötä palvelutarpeetkin ovat erilaisia. Monet Suomeen muualla aikaisemmin muuttaneet ulkomaalaiset siirtyvät myös Tampereelle ja heidänkin tilanteensa on huomioitava. Perussuomalaiset esittivät ohjelman käsittelyn yhteydessä, että Tampere ei kasvata aiemmin päätetyllä tavalla vastaanotettavien pakolaisten määrää seitsemästä kymmenestä sataan. Asiasta äänestettiin ja perussuomalaisten esitys hävisi selvin numeroin.

Maahanmuutto on asia joka on joka tapauksessa huomioitava. Tampere ei edes voi estää ulkomaalaistaustaisten ihmisten muuttoa kaupunkiin vaikka jostakin syystä haluaisi niin toimia. Tampereen pitää jatkossakin olla kansainvälinen kaupunki menestyäkseen myös tulevaisuudessa. Sulkeutumalla muulta maailmalta emme voita mitään. Tämän vuoksi kaupungilla pitääkin olla kotouttamissuunnitelma jotta maahanmuuton haasteisiin voidaan vastata suunnitelmallisesti jos jätämme asian suunnittelematta ja sattuman varaan niin ongelmat moninkertaistuvat.

Kokouksessa käytiin myös pitkä keskustelu kaupungin maankäytönsuunnittelusta ja tonttien luovutuksesta. Tämä keskustelu oli kuitenkin pitkälti samojen vanhojen väitteiden toistelua. Lyhyen esityslistan käsittelyyn valtuusto käytti noin neljä ja puolituntia aikaa. Mielestäni vähemmälläkin olisi pärjätty mutta asioista on nyt ainakin keskusteltu.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *