Kunnallisvaaleista ja pormestarivalinnasta

Viime päivinä erityisesti Aamulehti on nostanut esille neljän suurimman valtuustoryhmän suunnitelman lähteä kunnallisvaaleihin ilman nimettyjä pormestariehdokkaita. Aamulehti on syyttänyt ryhmiä salailusta. Oikeusministerikin on vedetty mukaan juttuun ja hän on ehtinyt moittimaan menettelyä sen enempää asiaan perehtymättä.

Kaiken tämän taustalla on helmikuun valtuustossa pormestarin valintatavasta päätettäessä käyty keskustelu. Kokouksessa päätettiin, että pormestari valitaan edelleen valtuutettujen joukosta koska lainsäädäntö ei mahdollista pormestarin valintaa suoralla kansanvaalilla. Samalla puhuttiin siitä, että olisi hyvä käydä kunnallisvaalit aitoina kunnallisvaaleina eikä pormestarivaaleina. Olisi hienoa jos vaaleissa nousisivat esille asiat ja puolueiden linjaukset eivätkä pormestariksi ehdolla olevat henkilöt. Viime vaaleissa korostui kahden suurimman puolueen pormestariehdokkaiden keskinäinen kilvoittelu ja muut asiat jäivät varjoon. Erityisesti Aamulehti nosti pormestarivaalia ja Timo P. Niemisen ja Hanna Tainion keskinäistä kisaa. Muiden ehdokkaat ja puolueiden ohjelmat sekä niiden erot jäivät sivuseikaksi.

Vaaleissa Hanna Tainio sai huomattavasti TimoP. Niemistä enemmän henkilökohtaisia ääniä mutta silti Niemisestä tuli pormestari. Kansalaiset eivät siis suoraan voi nykytilanteessa vaikuttaa pormestariin vaikka äänillään sen haluaisivat osoittaa.

Kunnallisvaaleissa valitaan valtuusto ja valtuusto valitsee keskuudestaan pormestarin. Vaaleissa äänestetään valtuutetuista, ei pormestarista. Järkevät äänestäjät varmasti myös ymmärtävät katsoa ehdokaslistoilta ne ehdokkaat joilla olisi valtuutettujen joukosta mahdollisuuksia nousta pormestariksi – eli siis ehdokkaat joilla on kokemusta ja muita meriittejä. Äänestäjät voivat sitten halutessaan antaa äänensä tällaiselle henkilölle. Uuden valtuuston aloittaessa puolueet varmaankin asettavat omiksi pormestariehdokkaikseen vaaleissa uskottavan määrän ääniä saaneita valtuutettuja sekä sellaisia joilla on osaamista tehtävään.

Keskusta ja SKP ovat ilmoittaneet asettavansa omat pormestariehdokkaat. Media on kysellyt aiheuttaako tämä muutoksia neljän suuremman ryhmän toimintaan. Mielestäni Keskustan ja SKP:n ei saa antaa sanella niitä ehtoja miten kunnallisvaalit käydään eivätkä näiden ryhmien päätökset saa vaikuttaa valittuun linjaan. Aamulehden painostukselle ei saa myöskään antaa periksi. Muuten nousee kysymys kuka asettaa toiminnan ehdot – ne ryhmät jotka ovat saaneet vaaleissa enemmän ääniä vai ne jotka ovat saaneet vähemmän tai media?

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *