Lyhyesti vuodesta 2013

Vuosi 2013 päättyy tänään ja samalla päättyy valtuustokauden ensimmäinen vuosi. Päättävä vuosi on ollut erilainen myös vasemmistoliiton valtuustoryhmälle koska olemme nyt olleet mukana laajamittaisessa pormestarikoalitiossa hoitamassa kaupungin asioita. Oman itseni kannalta vuosi on ollut poikkeuksellinen koska olen toiminut apulaispormestarina. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän tarkoituksena on vielä tehdä jonkinlainen poliittinen tilinpäätös siitä mitä olemme vuoden aikana saaneet aikaan ja pohtia sen pohjalta koalitiossa olemisen järkevyyttä. Lyhyesti voin kuitenkin todeta muutamia asioita joihin olen onnistunut apulaispormestarina vaikuttamaan:

  • Toimeentulotuessa huomioitavien asumiskustannusten kattoa korotetaan vuoden 2014 alusta. Tämä tarkoittaa sitä, että entistä useammalla toimeentulotuen saajalla jää enemmän rahaa elämiseen vuokrakulujen jälkeen
  • Toimeentulotukihakemukset on vuoden 2013 syksystä lähtien käsitelty lain edellyttämässä ajassa. Tämä asia on vihdoinkin saatu järjestykseen vuosien lainvastaisen tilan jälkeen. Tämän asian kuntoonlaittaminen oli yksi vuoden päätavoitteistani
  • Valtionkonttorien sotaveteraaneille myönnetystä rahasta on jaettu suurempi osuus kuin koskaan aikaisemmin. Aikaisemmin rahoja palautettiin valtionkonttoriin mutta nyt vaikuttaa siltä, että ainakaan aikaisempien vuosien mukaista useiden kymmenien tuhansien pottia ei palauteta ja toivoa on, että saamme jaettua koko summan. Tämän asian halusin myös hoitaa vuoden aikana kuntoon
  • Koukkuniemeen valmistui 69 ympärivuorokautisen hoivan paikkaa ikäihmisille tehostetun palveluasumisen muodossa ja toiset 71 paikkaa valmistuvat heti vuoden 2014 alussa. Näitä paikkoja ei osteta kansainvälisiltä firmoilta vaan ne tuotetaan kaupungin omana tuotantona ja työntekijöiden itsensä perustaman yrityksen voimin
  • Omaa tuotantoa on vahvistettu: kotihoitoon on palkattu 18 uutta työntekijää ja 5 uutta terveyskeskuslääkärin virkaa on perustettu. Lääkärin virkojen perustamisella voidaan lopettaa vuokralääkäreiden käyttö kaupungin omilla terveysasemilla

Lisää vuoden aikana saavutettua kokoamme yhdessa valtuustoryhmän kanssa ja kerromme niistä yksityikohtaisemmin sitten myöhemmin. Torjuntavoitoista ei pitäisi kai puhua mutta sellaisena voisin nostaa esille sen, että vuoden aikana omaishoitajien saamaan tukeen ei koskettu. Ryhmien välisissä neuvotteluissa sanoin, että vasemmistoliitto ei voi sellaista hyväksyä ja muut koalition ryhmät ymmärsivät näkemyksemme eikä tukea leikattu. Mielestäni tämä osoittaa sen, että olemalla mukana yhteistyössä voimme vaikuttaa enemmän kuin jäämällä sen ulkopuolelle.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *