Pormestariohjelma on valmis

Vasemmistoliitto on Tampereella päättänyt lähteä mukaan yhteistyöhön kokoomuksen, RKP:n, SDP:n ja vihreiden kanssa. Tavoitteena on saada entistä paremmin vaikutettua Tampereen asioihin yhteistyössä muiden puolueiden kanssa. Tampereella mikään ryhmä ei ole sellaisessa asemassa, että se saisi yksin ajettua tavoitteitaan läpi. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii yhteistyötä ja yhteistyökykyä kaikilta osapuolilta. Taustana tälle yhteistyölle on viime valtuustokaudella tehty valtuustosopimus joka loi pohjaa laajemmalle yhteistyölle.

Yhteistyön pohjana on puolueiden yhdessä valmistelema pormestariohjelma. Pormestariohjelmassa on sovittu valtuustokauden tavoitteista ja suuntaviivoista siltä osin kun se on etukäteen mahdollista. Yhtenä suurena edellytyksenä pormestariohjelman syntymiselle oli sovun saavuttaminen siitä miten Rantaväylän tunnelin tulevaisuus ratkaistaan. Ohjelmaan on nyt kirjattu, että tunnelin toteuttamisesta päätetään vuoden 2013 kesän jälkeen kaupunginvaltuustossa. Puolueille ei ole asetettu ohjelmassa mitään rajoitteita oman kantansa suhteen. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä voi edelleen jatkaa samalla linjalla ja vastustaa tunnelia vaikka olemmekin yhteistyössä tunnelia kannattavien kokoomuksen ja vihreiden kanssa.

Tampereella tapahtuu kuitenkin seuraavan neljän vuoden aikana paljon muutakin ja näihin asioihin on pormestariohjelmassa pyritty vastaamaan. Kaupungilla on edessään kovat haasteet joita tuo heikko taloustilanne ja kasvava palvelutarve. Talouden tasapainottaminen niin että palvelutasosta ei tarvitse tinkiä onkin kauden oleellisempia tavoitteita. Vasemmistoliitto on saanut pormestariohjelmaan kirjatuksi monia niistä asioista joita toimme esille omassa vaaliohjelmassamme.

Paljon keskustelua ja kritiikkiä kerännyt tilaaja-tuottaja-malli tullaan arvioimaan perusteellisesti valtuustokauden puoliväliin mennessä, samalla saadaan selville millaisia taloudellisia vaikutuksia mallilla on. Pormestariohjelmassa painotetaan kaupungin oman palvelutuotannon kuntoon laittamista. Tämä on kuulunut vasemmistoliiton tavoitteisiin jo pitkään. Haluamme, että palvelut tuotetaan mahdollisimman paljon kaupungin oman organisaation voimin ilman palveluiden ulkoistamista. Toinen vahva painopiste on perusterveydenhuollon tilanteen korjaamisessa. On tärkeää, että terveydenhuolto toimii ja tamperelaiset pääsevät esimerkiksi lääkärin vastaanotolle kun tarvetta tulee. Sosiaalipalvelut näkyvät ohjelmassa josta löytyy muun muassa kirjaukset köyhyysohjelmasta, asunnottomuuden poistamisesta, toimeentulotukiasioiden kohtuullisista käsittelyajoista ja mahdollisuudesta tavata sosiaalityöntekijä henkilökohtaisesti, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluista, köyhyyden ja eriarvoistumiskehityksen vähentämisestä, ikäihmisten palveluista ja monesta muusta tärkeästä.

Vasemmistoliiton viime valtuustokaudella esille nostamista tärkeistä asioista pormestariohjelmassa on huomioitu työllisyydenhoito ja lastensuojelu. Työttömyyttä vähennetään aktivoimalla pitkäaikaistyöttömiä ja nuorisotyöttömyyttä ehkäistään toteuttamalla nuorten yhteiskuntatakuu. Lastensuojelun osalta muun muassa varmistetaan lakisääteiset käsittelyajat ja riittävä työntekijämäärä.

Pitkässä pormestariohjelmassa löytyy muitakin hyviä kirjauksia muun muassa julkisen liikenteen suosimisesta ja ratikasta, rakentamisesta, koulutuksesta, luonnonsuojelusta, harmaan talouden torjumisesta, hankintojen eettisistä ja ekologisista kriteereistä, kaupungin elinvoimasta, kulttuurista ja vuokra-asuntojen määrän lisäämisestä. Toki kaikki kirjaukset eivät ole sellaisia tai sellaisessa muodossa kuin vasemmistoliitossa olisi haluttu mutta kokonaisuutena ohjelmassa on enemmän hyvää kuin huonoa.

Pormestariohjelmaan saatujen tavoitteiden lisäksi yhteistyöllä on vaikutusta vasemmistoliiton saamiin luottamuspaikkoihin. Kaupunginhallitus- ja lautakuntapaikkojen lisäksi vasemmistoliitto saa yhden apulaispormestarin paikan sekä varmistaa paikat kaikissa kaupungin tuotannosta vastaavissa johtokunnissa. Tämä on meille tärkeää koska kaupungin asioihin vaikutetaan luottamuspaikkojen kautta ja niiden avulla saamme tietoa käsiteltävistä asioista ja pääsemme äänestämään päätöksistä. Vasemmistoliitto on sellaisissa asemissa, että vaikuttaminen on mahdollista.

Yhteistyössä on omat haasteensa ja aika näyttää miten Tampereella tällainen poikkeuksellisen laajapohjainen yhteistyö onnistuu. Puolueiden välillä on näkemyseroja ja ristiriitoja eikä nykyisen taloudellisen tilanteen vallitessa seuraavista neljästä vuodesta ole tulossa helppoja. Vasemmistoliitto ei luovu periaatteistaan eikä vaaliohjelmassa asetetuista tavoitteistaan muiden puolueiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä huolimatta.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *