Presidentinvaalit

Presidentinvaalit on käyty ja tulos on selvillä. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ei päässyt toiselle kierrokselle. Oman ehdokkaan asettaminen Vasemmistoliitolle oli kuitenkin oikea päätös eikä Arhinmäen työ mennyt hukkaan. Arhinmäki sai näkyvyyttä puolueella ja hän esiintyi hyvin vaalitenteissä. Tämä vaikutus olisi jäänyt saamatta jos Vasemmistoliitto olisi mennyt jonkin toisen ehdokkaan taakse. Arhinmälki nosti esille aiheita joita kukaan muu ehdokkaista ei nostanut ja hän oli ehdokkaista ainoa joka haastoi selkeästi nykyisen politiikan. Hän sai esiintymisestään myös hyviä arvioita.

Vasemmistoliiton kenttäväki teki myös aktiivisesti kampanjaa. Ainakin suurimmissa kaupungeissa väkeä saatiin hyvin liikkeelle tukemaan kampanjaa. Tämä myös näkyi tuloksessa. Vaikka toinen kierros jäi tavoittamattomiin, niin Arhinmäki sai suuremman kannatuksen kuin Claes Andersson vuoden 1994 presidentinvaaleissa. Suurissa kaupungeissa Arhinmäen kannatus oli SDP:n ehdokas Paavo Lipposen kannatusta suurempaa.

Positiivisena asiana kampanjasta mieleen jäi myös Arhimäen menestys Helsingin sanomien vaalikoneessa. Hän oli vaalikoneen käyttäjien näkemyksiä parhaiten vastaava ehdokas. Harmittavaa on se, että äänestäjät eivät ilmeisesti nytkään rohjenneet äänestää parasta ehdokasta vaan tyytyivät sopivimpaan tai siihen jolla uskoivat olevan parhaat mahdollisuudet tulla valituksi. Media ja muiden puolueiden aktiivit muistivatkin kyllä säännöllisesti pitää meteliä Arhinmäen huonoista tai olemattomista mahdollisuuksista toiselle kierrokselle.

Vaalien tulos kyllä harmittaa, kannatus olisi saanut olla parempikin. Vasemmistoliitto sai kuitenkin oman väkensä liikkeelle ja Arhinmäki positiivista huomiota. Tämän työn pohjalta on hyvä lähteä syksyn kunnallisvaaleihin.

Hyvää vaaleissa on myös se, että näemmä Suomessa on mahdollista päästä presidentin vaaleissa toiselle kierrokselle kampanjalla jossa ei käytetä miljoonaa euroa ja se että ehdokkaan seksuaalinen suuntautuminen ei ole este menestykselle. Molemmat jo sinällään
voittoja suomalaiselle yhteiskunnalle.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *