Ratikka Tampereelle

Aamulehti uutisoi tänään 21.1.2011 Tampereen ratikka-hanketta laajasti paperilehdessä ja verkkosivuillaan. Lehdessä olleeseen juttuun oli kysytty myös valtuustoryhmien puheenjohtajien kantaa asiaan. Itse olen ratikan kannattaja. Ratikka on julkisen liikenteen kehittämistä parhammillaan.

Tässä kirjoituksessa haluan kuitenkin tarkentaa lyhyttä kommenttiani paperilehdessä. Minua oli lainattu ihan oikein mutta pitkä keskustelu oli typistetty lyhyeksi kommentiksi kuten lehdessä usein käy. Lainaus kuului kokonaisuudessaan: ”Ratikalla pitää olla järkevä rahoituspohja ja ratalinjaukset. Pikaratikasta on puhuttu monta vuotta. Visio pitää selkeyttää. Paljonko kaupunki sijoittaa? Paljonko se tuottaa?”

Viimeinen lause voidaan tulkita niin, että odottaisin ratikasta jonkinlaista tulonlähdettä kaupungille. Näin en kuitenkaan ajattele. Viittaan lauseella niihin epäsuoriin tuloihin joita kaupungille tulee kun maanarvo ratikkalinjan varrella kohoaa. Ratikka lisäisi toimeliaisuutta kaupungissa yleisestikkin mikä vaikuttaisi positiivisesti kaupungin talouteen. Ratikan käytöstä en tuloja odota. Matkalippujen hintojen pitää olla niin alhaiset, että varmasti kaikilla on varaa käyttää ratikkaa.

Ja sen selventäisin tähän vielä, että Tampereella kaavailtu ratikka ei vastaa Helsingissä olevaa ratikkajärjestelmää. Tampereella ratikat olisivat kapasiteetiltaan suurempia eivätkä ne (pääosin) kulkisi muun liikenteen seassa vaan omilla väylillään ja pysäkki väli olisi pidempi kuin katuverkossa kulkevalla ratikalla. Näin ratikka ei seisoisi ruuhkissa ja matkustaminen olisi nopeaa ajankohdasta riippumatta. Ratikalla tavoiteltaisiin samanlaisia hyötyjä kuin metroverkostolla on.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *