Suomi jakautuu kahtia

Taloussanomat julkaisi sivuillaan sopivasti itsenäisyyspäivänä uutisen eriarvoisuuden kasvamisesta Suomessa ja suomalaisten jakautumisesta kahden kerroksen väkeen. Vanhat arvot kaikkien suomalaisten yhteisestä kotimaasta näyttävät unohtuneen ja maahan on syntymässä entistä selvemmin etuoikeutettujen luokka.

Taustalla vaikuttavat tietoiset ratkaisut politiikassa erityisesti verotuksessa. Suurituloisten verotusta on kevennetty huomattavasti viime vuosien aikana. Kyseessä ei ole luonnonilmiö tai jotenkin pysäyttämätön kehitys vaan tarkoituksella valittu linja jota oikeistolaiset hallitukset ovat ajaneet.

Jutussa todetaan vielä, että eriarvoistuminen ei kurjista ainoastaan huonompaan asemaan joutuneiden tilannetta vaan se vaikuttaa myös enemmistön asemaan. Eriarvoistuminen lisää myös kustannuksia.

Samalla kuitenkin todetaan, että Suomi ei ole vielä räikeän eriarvoisuuden maa. Mihin suuntaan eriarvoistuminen kehittyy on kuitenkin poliittisen päätöksenteon seurausta.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *