Mikko Aaltonen

Tampereelle köyhyysohjelma

Tampereelle köyhyysohjelma

Tampereen kaupungin köyhyysohjelma julkistettiin maanantaina 23.11.2018. Köyhyysohjelma on järjestyksessään toinen. Itse toimin ohjelmaa valmistelleen työryhmän puheenjohtajana kuten toimin viime kaudellakin tehdyn ensimmäisen ohjelmankin kohdalla. Köyhyysohjelma antaa neuvoja siihen miten Tampereella voidaan helpottaa köyhien asemaa ja arkea.

Köyhyystyöryhmä luovuttamassa ohjelmaa pormestari Lylylle. Minä olen kuvassa vasemmalla ja minusta oikealle ovat työryhmän jäsenet Raija Moilanen (kesk.), Kari-Pekka Rauhala (ps.), Hannu Soro (TaPu), Johanna Loukaskorpi (sd.), Pormesatri Lauri Lyly ja Jari Heinonen (VaTa). Kuvasta puuttuvat Erkki Axen (kok.) ja Tiina Elovaara (Sin.)

Ohjelman laatiminen kuului olennaisena osana Vasemmistoliiton tavoitteisiin sekä nykyisellä että viime valtuustokaudella. Viime kaudella minun toimiessani apulaispormestarina saatiin köyhyysohjelman kautta toteutettua Tampereelle muun muassa aktiivipassi ja sosiaalinen luototus. Uusi köyhyysohjelma toi Tampereelle maksuttoman ehkäisyn alle 20-vuotiaille ja ruuanjakeluhankkeen joka toteutetaan yhteistyössä seurakuntien ja kansalaisjärjestöjen kanssa.

Valmis painettu köyhyysohjelma.

 

 

 

 

 

 

 

Valmisteltaessa köyhyysohjelmaa työryhmä kuuli useita aiheen asiantuntijoita ja tutkijoita sekä kokemusasiantuntijoita. Järjestimme myös tapahtuman jossa keskusteltiin köyhyydestä ja haettiin ideoita työryhmän työskentelyyn. Tampereen aktiivista järjestökenttää pyrittiin myös ottamaan mukaan ohjelman valmisteluun.

Missään muussa Suomen kaupungissa tai kunnassa ei ole tehty köyhyysohjelmaa. Tampereella ollaan tässä asiassa uranuurtajia ja on hienoa, että oma ja Vasemmistoliiton kädenjälki näkyy tehdyissä köyhyysohjelmissa ja niiden tuloksissa.

Köyhyysohjelma on luettavissa Tampereen kaupungin sivuilla.

Uuden köyhyysohjelman kanssa valtuustosalissa ennen kokouksen alkua.

Maanantaina pidettiin myös kaupunginvaltuuston kokous. Asia lista oli lyhyt ja siinä oli pääasiassa valtuustoaloitteita. Keskustelua kuitenkin saatiin jälleen aikaiseksi. Demareiden aloite valtakunnallisen logistiikka keskuksen perustamiseksi Tampereelle oli kaikkien ryhmien mielestä hyvä. Tampereella olisikin hyvät edellytykset logistiikkakeskuksen sijaintipaikaksi koska kaupunki sijaitsee monien liikenneyhteyksien risteyskohdassa. Eniten keskustelua herätti kuitenkin vihreiden aloite perusopetuksen laatukriteerien seuraamiseksi. Keskusteluun sekoittui vahvasti valtakunnan politiikka ja Sipilän hallituksen tekemät leikkaukset koulutukseen. Erityisesti keskustelusta jäi mieleen erään kokoomusvaltuutetun näkemys, että verojen korottaminen koulutukseen panostamiseksi johtaisi kasvavaan työttömyyteen koska veronkorotus johtaa aina työttömyyteen! Eli toisin sanoen kokoomuslaisen mielestä koulutus johtaa työttömyyteen. Että sillälailla.

Kokouksen lopussa ryhmämme valtuutettu Noora Tapio jätti aloitteen joukkoliikenneyhteyksien selvittämiseksi Kintulammin luonnosuojelualueelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *