Tampereen Aterian henkilöstöruokailu ulkoistettiin niukasti

Tampereen kaupunginvaltuuston 12.3.2012 kokouksen merkittävimpänä asiana oli Tampereen Aterian järjestämän henkilöstöruokailun ulkoistaminen. Päätösesityksenä oli, että Aterian henkilöstöruokailu ulkoistetaan ja noin 40 työntekijää siirtyy kaupungilta yksityiselle työnantajalle. Vasemmistoliitto vastusti ulkoistamista. Ulkoistamista perusteltiin ”strategisilla syillä”, kustannussäästöjä ulkoistamisella ei tavoiteltu. Mitään vikaa Tampereen Aterian toiminnassa ei myöskään osoitettu. Onkin kummallista miksi piti lähteä korjaamaan toimintaa joka jo nyt oli kunnossa. Aterian toimitusjohtaja kertoi myös, että kustannustaso ja laatu ovat Ateriassa samalla tasolla kuin yksityisillä palvelutuottajilla. Syitä ulkoistukselle ei kokouksessakaan löytynyt. Asiasta äänestettiin ja henkilöstöruokailu ulkoistettiin äänin 35 – 32 vasemmiston vastustaessa ulkoistamista. Äänestys meni tiukoille mutta ei kuitenkaan riittänyt.

Pienenä lohdutuksena Ateria-päätökseen saatiin Vasemmistoliiton ryhmästä hyväksytyksi ponsi jonka mukaan henkilöstöruokailua tekemään valitaan enemmän kuin yksi palvelutuottaja. Tämä varmistaa ettei tuotantoon synny yksityistä monopolia ja ulkopuolisia palvelutuottajia voidaan vertailla keskenään. Valtuusto hyväksyi ponnen yksimielisesti.

Kokouksessa päätettiin myös muutoksista vuoden 2012 talousarvioon. Vasemmistoliitto esitti tässä yhteydessä miljoonan euron lisäystä työllisyyden hoitoon syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Esitys ei kuitenkaan saanut kannatusta muista ryhmistä ja kaatui äänestyksen jälkeen. Työllisyys ja syrjäytyminen nousivat kuitenkin jälleen keskusteluun, mikä on hyvä koska näitä tärkeitä asioita ei saa unohtaa.

Ennakkotiedot Tampereen kaupungin vuoden 2011 tilinpäätöksestä ovat valmistuneet. Tilinpäätös on budjettia huonompi ja kaupungin alijäämä on noin 12 miljoonaa euroa. Nostin esille kaupungin palveluostojen talousarviota suuremman toteuman. Tämä on siis sitä rahaa jolla ostetaan esimerkiksi yksityisten yritysten tuottamia palveluita. Asiaa on pidettävä esillä jatkossakin ja selvitettävä se miten palveluiden ulkoistaminen on vaikuttanut palveluostoihin käytettävien menojen kasvuun.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *