Huomaan, että syksyn kiireiden myötä blogin päivittäminen on jäänyt. Koitan nyt kirjoittaa lyhyen yhteenvedon elokuun ja syyskuun kaupunginvaltuuston kokouksista.
Elokuun kokouksessa mielestäni merkittävin asia oli hyvinvointikertomuksen käsittely. Hyvinvointikertomus kuvaa tamperelaisten hyvinvoinnin tilaa ja antaa valtuutetuille hyvää tietoa päätöksenteon pohjaksi. Kertomuksesta käy ilmi hyviä ja huonoja asioita. Tampereella on edelleen korkea työttömyys, toimeentulotukea saavien määrä on kasvussa ja joka kymmenes lapsi on lastensuojelun asiakas. Toisaalta asunnottomien määrä on vähentynyt, yhä harvempi lapsi joudutaan sijoittamaan oman kodin ulkopuolelle ja ikääntyneiden tamperelaisten edellytykset asua kotonaan ovat parantuneet. Hyvinvointikertomuksen käsittelyn yhteydessä minulla oli hyvä mahdollisuus kertoa valtuustolle, että olin päättänyt suunnitella uudestaan Tammelan palvelukeskuksen siirron Pohjolan kadulle niin että Tammelan palvelukeskuksen toiminta jatkuu edelleen itsenäisyyden kadulla.
Syyskuun kokousta hallitsivat delfiinit. Keskustelun pohjana oli vihreiden Juhana Suoniemen valtuustoaloite delfinaarion sulkemisen selvittämiseksi. Aloite herätti tunteita vastaan ja puolesta sekä johti aika kummallisiin puheenvuoroihin joissa eri asioita yhdisteltiin delfiineihin varsin luovasti. Näistä puheenvuoroista on jo kirjoitettu paljon muualla joten en tässä nyt kerro niistä.
Itse en osallistunut delfiinikeskusteluun koska kävin kesken kokouksen Pekka Kanervan 90-vuotisjuhlilla. Pekka Kanerva valittiin SKDL:n listalta vuonna 1957 Tampereen kaupunginvaltuustoon. Hän toimi valtuutettuna pitkään ja muun muassa kaupunginvaltuuston toisena varapuheenjohtajana. Työuransa Pekka teki kaupungin sosiaalitoimessa toimien mm. esimiestehtävissä. Pekka on edelleen hyväkuntoinen ja aktiivinen, hän seuraa yhteiskunnallisia asioita tiiviisti ja kommentoi asioita tarkkanäköisesti. On hienoa, että meillä on Pekan kaltaisia pitkään työväenliikkeessä toimineita ihmisiä joilla on edelleen puhtia seurata Tampereen ja maailman tapahtumia.
Takaisin valtuustoon ehdin kokouksen loppupuolella. Delfiinikeskustelu jäi osaltani käymättä mutta muut valtuustoryhmän jäsenet hoitivat asiaa hyvin. Minusta delfinaario on menneen maailman toimintaa eikä sellaista pitäisi Tampereella enää olla. Sinne ei pidä tuoda lisää delfiinejä ja niiden lisääntyminen pitäisi aktiivisesti estää.
Jätä kommentti