Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 19.8.2013 syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa. Ennen kokousta pidettiin iltakoulu Rantaväylän tunnelihankkeesta ja pitkän tunnelin vaihtoehtoisista ratkaisuista. Vaihtoehtoja oli tutkinut joukko kaupungin viranhaltijoita ja ulkopuolisia konsultteja. Luottamushenkilöt olivat osallistuneet työhön jo aiemmin työryhmän muodossa. Kenellekään tuskin tuli yllätyksenä, että selvityksen mukaan pitkä tunneli oli vaihtoehdoista paras. Ihmetystä kuitenkin herätti esimerkiksi se, että muissa vaihtoehdoissa rantaa ei ollut rakennettu yhtä täyteen kuin pitkän tunnelin vaihtoehdossa ja tästä vedetyn johtopäätöksen mukaan muut vaihtoehdot eivät mahdollista yhtä suurta rakentamista kuin pitkä tunneli. Johtopäätöksen kyseenalaistaminen on perusteltua ja selvitys vaikutti ainakin osittain puolueelliselta. Kummallista on myös, että pitkän tunnelin vaihtoehto vertailtiin muihin ilman Näsikallion eritasoliittymän kustannuksia vaikka viranhaltijoiden mukaan sellainen ehdottomasti tarvitaan. Muut vaihtoehdot olivat valmiita ja sisälsivät kaikki tarvittavat kustannukset. Vertailussa siis huomioitiin osa pitkän tunnelin kustannuksia ja kaikki vaihtoehtoisten ratkaisujen kustannukset ja tultiin johtopäätökseen, että pitkä tunneli on halvin. Edelleenkin tarkoitushakuista.
Iltakoulun jälkeen päästiin varsinaiseen kokoukseen. Valtuusto puhui pitkään sosiaaliasiamiehen raportista ja erityisesti toimeentulotuen tilanne huolestutti valtuutettuja. Minulla oli apulaispormestarina ilo kertoa valtuutetuille, että tällä hetkellä toimeentulotukihakemukset käsitellään Tampereella lain määräämässä ajassa. Tähän on päästy vuosien jälkeen sijaisjärjestelyillä ja pysyvää ratkaisua tilanteen ratkaisemiseksi on etsittävä edelleen. Toistaiseksi tilanne on kuitenkin hallinnassa.
Kokouksen merkittävin asia oli kaupunkistrategian hyväksyminen valtuustokaudeksi. Strategian sisältöä on johdettu pormestariohjelmasta jota vasemmistoliitto oli mukana kirjoittamassa ja kädenjälkemme näkyy sen myötä myös strategiassa. Esimerkkinä tästä on muun muassa selkeästi asetettu tavoite hyvinvointierojen kaventamisesta eri väestöryhmien välillä. Kokouksessakin saimme vielä tehtyä muutamia omia lisäyksiämme strategiaan kuten kaupungin palveluiden käyttäjädemokratian kehittämisen sekä lastensuojelun asiakkaina olleiden nuorten työelämään sijoittumisen seurannan.
Vuoden aikaisempiin kokouksiin verrattuna kokous oli lyhyt. Tämä saattoi olla seurausta siitä, että strategiasta oli jo puhuttu paljon eikä sitä tarvinnut enää läpikotaisin vatvoa.
Jätä kommentti