Valtuusto puhui Syyrian pakolaisista

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 16.12.2013 vuoden viimeisen kokoukseensa. Kokouksen pisin keskustelu saatiin aikaiseksi pakolaisten vastaanottamisesta Syyriasta. Kaupunginhallitus oli jo omalla toimivallallaan päättänyt korottaa kaupungin pakolaiskiintiötä viidellä kymmenellä pakolaisella ensi vuoden ajaksi pakolaisten vastaanottamiseksi Syyriasta. Tampereella on ollut sopimus 70 pakolaisen vastaanottamisesta vuodessa. Kaupunginhallituksen päätöksellä määräksi tuli 120 vuoden 2014 osalta ja päätös koski ainoastaan vuotta 2014. Valtio maksaa korotettua tukea syyrialaispakolaisten vastaanottamisesta ja tämä kattaa kaikki pakolaisista tulevat kustannukset kolmen vuoden ajalta. Kaupungin talousarvioon vuodelle 2014 oli kuitenkin merkittävä pakolaisten vastaanottamisesta saatavat tulot sekä menot ja tästä kaupunginvaltuusto oli kokouksessaan päättämässä.

Kuten odotettua perussuomalaisten valtuustoryhmä ei ollut ollenkaan tyytyväinen pakolaisten vastaanottamisesta Syyriasta ja he vastustivat asiaa. Kaupunginhallitus oli kuitenkin asiasta jo päättänyt eikä asiaan enää voinut valtuutossa vaikuttaa. Tämän seurauksena perussuomalaiset ajautuivat vastustamaan valtion kaupungille syyrialaispakolaisista antaman rahan vastaanottamista. Eli perussuomalaisten mielestä valtion rahaa ei olisi pitänyt ottaa vaan kulut olisi pitänyt maksattaa pelkästään tamperelaisilla veronmaksajilla.

Valtuusto kuitenkin hyväksyi suurella enemmistöllä valtion rahoituksen syyrialaispakolaisten vastaanottamiseksi. Tarkoituksena on, että Syyriasta Tampereelle tulisi suurimman avun tarpeessa olevia pakolaisia eli pääasiassa lapsiperheitä. Tampereelle on esimerkiksi vuokratalosäätiöllä tyhjinä olevie perheasuntoja joten tulijat eivät kilpaile muiden tamperelaisten kanssa asunnoista. Valtion kolme vuotta jatkuva korotettu rahoitus myös auttaa heidän kotouttamisessaan. Tuskin Tampere kaatuu viiteen kymmeneen syyrialaispakolaiseen vaikka valtuustosalissa muunkinlaisia mielipiteitä kuunneltiin.

Kokouksessa sivuttiin muitakin asioita kuten tunnelia ja raideliikennettä kuten lähes joka kokouksessa vaikka kumpikaan asia ei ollut esityslistalla. Samoin jo perinteeksi muodostunut äänestyssekoilu toistui jälleen. Eli melkolailla tavallinen valtuuston kokous Tampereella.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *