Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui 12.5. kokoukseen jonka esityslista oli poikkeuksellisen lyhyt. Puhetta saatiin kuitenkin aikaiseksi kolme ja puolituntia.
Pisimpään puhuttiin konsernihallinnon johtamisjärjestelmän muuttamisesta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että konsernihallinnon johtajien määrää vähennettäisiin. Aikaisemmassa mallissa kaupungilla oli neljä konsernijohtajaa jotka kaikki istuivat kaupunginhallituksessa esittelemässä asioita kaupunginhallituksen jäsenille. Useammat esittelijät johtivat siihen, että aina ei ollut täysin selvää kuka kaupunginhallituksessa esittelee mitäkin ja kuka konsernijohtajista on vastuussa mistäkin. Ongelman poistamiseksi päätettiin asioiden esittely keskittää yhdelle konsernijohtajalle. Tästä seuraa myös se, että kaupunginhallituksen kokouksessa on vähemmän väkeä paikalla ja aikaisemmin konsernijohtajina toimineet kolme muuta johtajaa voivat tehdä muita töitä sen sijaan, että istuisivat kaupunginhallituksen kokouksessa. Hyvinä puolina on se, että vastuu selkeytyy ja hallinto kevenee sekä tehostuu. Ihmeellisen paljon tämä muutos sai kritiikkiä osakseen ja asiasta äänestettiinkin. Esitys hyväksyttiin selvin luvuin ja nyt Tampereella on vain yksi konsernijohtaja.
Kokouksen lopussa puhuttiin myös Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloitteesta kaupungin viestinnän muuttamisesta ymmärrettävämmäksi selkosuomeksi. Tiivistettynä ajatus on siis se, että kaupungin viestinnän ja asiakirjojen tulisi olla kaupunkilaisille ymmärrettäviä mitä ne eivät nykyisin aina ole. Aloitteemme sai paljon tukea ja kannatuspuheenvuoroja salin molemmilta laidoilta ja uskonkin, että asia etenee kaupunginhallinnossa. Hyvin tehdyllä aloitteella voi vaikuttaa asioihin.
Jätä kommentti