Kiire ja pääsiäisen aikainen lomailu ovat johtaneet siihen, että kirjoittelen blogiini valtuuston kokouksesta vasta nyt viikko kokouksen jälkeen. Kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 14.4.2014. Esityslistalla isona asiana ollut Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu –raportti jonka selvitysmies Rauno Saari oli tehnyt oli menettänyt merkitystään valtakunnan tasolla sote-uudistuksesta syntyneen sovun myötä. Naapuri kuntien kanssa oli yhdessä tultu siihen tulokseen, että on hyvä ottaa seutukaupunkihankkeelle aikalisä ja palata siihen sitten kun tiedämme mitä sote-uudistus meille käytännössä merkitsee. Tästä huolimatta valtuusto sai aikaan paljon puhetta.
Pitkä keskustelu käytiin valtuutettu Aila Dundar-Järvisen aloitteesta omaishoidon kriteerien päivittämiseksi ja hyvä niin koska omaishoitajien asia on tärkeä. Asiasta vastaavana apulaispormestarina saatoin todeta, että Tampereella omaishoitajien tilanne on kohtuullisella tasolla. Omaishoitajien palkkiosummat ovat meillä keskimäärin suurempia kuin muualla ja meillä kaikille kriteerit täyttäville omaishoitajille maksetaan tukea toisin kuin monissa muissa kunnissa. Lisäksi olimme vuoden 2014 budjettiin lisänneet 200 000 euroa omaishoidon tukeen. Tästä huolimatta perussuomalaisten valtuutettu Lassi Kaleva omassa puheenvuorossaan väitti, että omaishoitajat ovat joutuneet säästöjen kohteeksi. Minun oli otettava puheenvuoro ja kysyttävä, että mihin säästöihin omaishoitajat ovat Kalevan mukaan joutuneet. Valtuutettu Kaleva joutui myöntämään, että säästöjä ei ole tehty ja vetämään sanansa takaisin. Oli kuitenkin hyvä, että keskustelua käytiin koska se toi valtuutetuille ajankohtaista tietoa omaishoidosta Tampereella.
Lisää keskustelua käytiin monista eri valtuutettujen tekemistä aloitteista rekrytointikiellon asettamiseksi Tampereen kaupungin hallintoon. Kyseessä olevat aloitteet olivat klassisia poliittisten pisteiden kalasteluun tarkoitettuja aloitteita jossa aloite tehdään asiasta joka on jo valmisteilla ja sitten väitetään, että valmistelun tulos oman aloitteen ansiota. Tampereen kaupungilla on jo voimassa määräys jonka mukaan hallinnon tehtäviin ei saa rekrytoida ilman erillistä lupaa. Ehdotonta kielto ei toki ole olemassa koska asiaa on aina harkittavat tilanteen mukaan. Olisi esimerkiksi ollut hölmöä jättää ehdottoman kiellon vuoksi rekrytoimatta elinkeinojohtaja tilanteessa jossa kaupunkiin koitetaan kuumeisesti saada uusia työpaikkoja.
Pisin keskustelu käytiin selvitysmiehen tekemästä Elinvoimainen Tampereen kaupunkiseutu –selvityksestä. Keskustelua on turha tässä referoida kovin tarkasti koska kyse oli pitkälti perussuomalaisten puhemyllystä jonka voitte käydä kuuntelemassa ja katsomassa kaupungin verkkosivuilla jos kärsivällisyys riittää. Mitään muutosta lopputulokseen keskustelulla ei ollut mutta aikaa saatiin kulumaan ja perussuomalaiset pääsivät kasvattamaan maksettavien kokouspalkkioiden määrää.
Jätä kommentti