Vasemmistoliiton esitys luottamuspaikoista voitti äänestyksessä

Tämä kirjoitus on muuten 201. kirjoitus blogiini! Muun työn ohessa olen saanut blogiinkin tarinaa aikaiseksi. 

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina 23.4.2017. Esityslistalla ollut merkittävin asia oli kaupungin uuden hallintosäännön hyväksyminen. Hallintosääntöä oli valmisteltu laajalla joukolla ja niin sanotun oppositionkin edustus oli ollut mukana valmistelussa. Valmistelu työ oli tehty hyvin ja sääntöön tehtiin jo valmisteluvaiheessa muutama muutos politiikan toimesta. Luottamustoimielinten kuten kaupunginhallituksen jäsenmääristä ei kuitenkaan päästy sopuun. Esityksessä toimielinten jäsenmäärät olisivat säilyneet ennallaan. Me vasemmistoliitossa kuitenkin katsoimme, että jäsenmääriä on syytä kasvattaa.

Jäsenmäärien kasvattamisen perusteet löytyvät kaupungin toimintamallin muuttumisesta. Tilaaja-tuottaja-mallista luopuessa lakkautetaan useita toimielimiä jossa jäseninä on ollut luottamushenkilöitä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupunkilaisten asioista on päättämässä aikaisempaa pienempi joukko ihmisiä ja että demokratian toteuttamiseen osallistuvien kaupunkilaisten määrä pienenee. Me vasemmistoliitossa kannatamme laajaa demokratiaa ja sen vuoksia halusimme kasvattaa päätöksentekoon osallistuvien kaupunkilaisten määrää suurentamalla toimielinten jäsenmäärää. Toimielinten jäsenmäärän kasvattaminen tarkoittaa myös pienten ja keskisuurien ryhmien vaikutusmahdollisuuksien paranemista koska niillä on aikaisempaa paremmat mahdollisuudet saada edustajiaan toimielimiin. Esitimme, että yksitoistajäsenisten toimielinten jäsenmäärää kasvatetaan kolmeentoista ja seitsemänjäsenisten toimielinten jäsenmäärää yhdeksään.

Esityksemme sai laajaa kannatusta vihreiltä ja oppositiosta. Kokoomuksen ja demareiden valtuustoryhmät olivat pohjaesityksen entisten jäsenmäärien kannalla. Esityksemme kuitenkin voitti äänestyksessä yhden äänen enemmistöllä 34-33. Ratkaiseva ääni tuli kokoomuksen valtuustoryhmästä.

Tällä valtuustokaudella luottamushenkilöitä on valtuustoa lukuun ottamatta ollut eri toimielimissä 208 henkilöä (ja 214 varajäsentä). Pohjaesitys olisi laskenut määrän 166 jäseneen (172 varajäsentä). Äänestyksen voittaneen vasemmistoliiton esityksen mukaisesti toimielimiin tulee 191 jäsentä (196 varajäsentä). Toimielinten määrä on nyt tehdyn päätöksen mukaan samalla tasolla kuin muissakin suurissa suomalaisissa kaupungeissa.

Päätös oli merkittävä. Luottamushenkilöiden määrää ei rajata niin paljoa kuin oli suunniteltu ja useampi tamperelainen pääsee osallistumaan kotikaupunkinsa asioista päättämiseen.

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *