Veteraanien asioita ja kaavoitusta valtuustossa

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 20.1.2013. Kokouksen esityslista oli lyhyt mutta puhetta riitti pitkään. Ensimmäisenä keskustelua herättäneenä päätösasiana oli tamperelaisten sotaveteraanijärjestöjen avustaminen. Itselläni oli ilo kertoa asiasta valtuustolle, päätöksellä turvataan veteraanijärjestöjen rahoitus vuoteen 2020 asti. Omalla apulaispormestarikaudellani haluan varmistaa sen, että pitkään epävarmassa tilanteessa roikkuneet veteraanien asiat hoidetaan Tampereella kuntoon.

Toisen käsiteltävänä asiana oli yleiskaavoitusohjelma. Perussuomalaiset ja keskusta väittivät ohjelman unohtavan pohjoisen Tampereen ja he olisivat halunneet siirtää ohjelmassa kaupungin kehittämisen painopisteen Teiskoon. Ohjelman lukeneet ymmärtävät, että tämä ei pidä paikkaansa ja että Teiskossakin saa asua myös jatkossa. Kokonaisuutta laajemmin hahmottavat ymmärtävät myös sen, että kaavoitusohjelmassa huomioidaan myös ne alueet joilla suurin osa kaupunkilaisista asuu ja erityisesti etelänsuunnan joka on valittu kaupungin kehittämissuunnaksi. Puhetta ja väitteitä riitti pitkään mutta lopulta valtuusto hyväksyi ohjelman.

Kokouksessa käsiteltiin myös joukkoliikennettä koskevia valtuustoaloitteita perussuomalaisten ja kokoomuksen ryhmistä. Hyviä aloitteita ja ajatuksia sinällään mutta tälle vuodelle ei ole rahaa niiden toteuttamiseen. Aloitteita väitettiin kustannusneutraaleiksi (eli ilmaisiksi) mutta sellaisina niitä ei voida pitää. Kaupunki toimii veronmaksajien rahoilla eikä palveluita voida suunnitella sellaisen toiveen varaan, että ”ei tämä (varmaankaan) maksa mitään”.

Kokouksessa vasemmistoliiton valtuutettu Ulla-Leena Alppi jätti valtuustoaloitteen kadun nimeämiseksi kirjailija Eeva-Liisa Mannerin mukaan. Asiasta uutisoi mm. Vasen kaista ja Aamulehti

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *