Mikko Aaltonen

Yhtiöitä, palkkioita ja aloitteita valtuustossa

Yhtiöitä, palkkioita ja aloitteita valtuustossa

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui jälleen maanantaina 21.5.2018. Kokouksesta suoriuduttiin alle kahdessa tunnissa mikä on aika poikkeuksellista. Toki listallakaan ei ollut mitään kovin kummallista mutta kevyemmistäkin aiheista on joskus saatu tuntien keskusteluja aikaiseksi.

Ensimmäisenä isompana asiana listalla olivat kaupungin yhtiöittämishankkeet yhdessä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kanssa. Usein me vasemmistoliitossa olemme vastustaneet yhtiöittämistä mutta nyt emme sitä tehneet kun kumppanina oli sairaanhoitopiiri. On perusteltua, että tukipalveluissa on yhteinen yhtiö joka saa koostaan etuja kun samanlaisia palveluita tuotetaan samassa kaupungissa. Yhtiöittäminen tulisi kuitenkin eteen sote-uudistuksen myötä vaikka uudistuksen läpi meno tätä kirjoittaessa näyttääkin taas jälleen entistä epävarmemmalta.

Toinen merkittävä asia listalla oli luottamushenkilöiden palkkioista ja pormestarin ja apulaispormestareiden palkasta päättäminen. Osa viime kokouksessa hyväksyttyä säästöohjelmaa päätettiin myös alentaa palkkioita ja palkkoja. Tämä on toki ihan hyvä signaali tamperelaisille, että päättäjätkin osallistuvat omalta osaltaan säästötalkoisiin. Säästöjä palkkioiden ja palkkojen leikkaamisella saadaan kuitenkin aikaan aika marginaalisesti eikä taloudellista vaikutusta juurikaan ole. Kummallisemmaksi asian tekee se, että palkkioita päätettiin korottaa viimeksi vuoden 2017 helmikuussa ja silloinen päätös tehtiin väärin perustein. Vasemmistoliito vastusti palkkioiden korotuksia mutta jäi lähes yksin ja valtuuston enemmistön äänin palkkioita korotettiin.

Myöhemmin kokouksessa jätimme valtuustoaloitteen palkkiotoimikunnan perustamiseksi päättämään luottamushenkilöiden palkkioista. On väärin, että valtuutetut itse päättävät omista palkkioistaan kesken valtuustokauden. Viimeaikainen sekoilu palkkioiden kanssa ei myöskään anna asiasta hyvää kuvaa joten olisi hyvä jos palkkioista tekisi esityksen riippumaton toimikunta jolla ei ole asiassa omaa intressiä. Toki lopullisen päätöksen asiasta tekee joka tapauksessa valtuusto.

Kokouksen loppupuolella käsiteltiin valtuustoaloitteita ja muun muassa kokoomuksesta tullut aloite palvelualoitteen käyttöön ottamisesta Tampereella. Palvelualoite tarkoittaa käytäntöä jossa yksityinen yritys voi ilmoittaa kaupungille tuottavansa jonkin kaupungin palvelun halvemmalla kuin kaupunki itse ja kaupunki sitten luovuttaa tuotannon yritykselle. Aloite on kokoomuksen ideologian mukaista yksityistämispolitiikkaa jolla pyritään siirtämään julkisia palveluita yritysten vastuulle. Aloite on ollut käytössä joissakin muissa kaupungeissa mutta sen pohjalta ei ole tehty juurikaan ulkoistuksia. Miksi siis Tampereella pitäisi ottaa käyttöön toimintamalli jota ei ole muuallakaan juuri käytetty ja joka toimiessaan pirstoisi palvelutuotannon kokonaisuutta ja hankaloittaisi toimintaa? Valtuustoryhmämme esitti, että palvelualoitetta ei ote käyttöön Tampereella. Hävisimme äänestyksen selvin luvuin, jopa demareista suurin osa äänesti yksityistämistä ajavan palvelualoitteen puolesta. Kertonee jotain tämän hetken hengestä valtuustossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *