Olen ehdolla kesän eurovaaleissa. Eurovaaleissa haluan ajaa ihmisoikeuksia puolustavaa EU:ta, joka panostaa ilmastonmuutoksen torjuntaan ja vihreään siirtymään ja turvallisuuteen.

Olen jäsenenä Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa ja Tampereen kaupunginvaltuustossa. Olen myös edistänyt Tampereen kaupunkiseudun kehitystä Brysselissä Euroopan alueiden komitean jäsenenä vuodesta 2020 alkaen.

Aiemmin olen työskennellyt sote-palveluiden hallinnossa lähes yhdeksän vuoden ajan ja vastannut apulaispormestarina Tampereen sote-palveluista yli neljän vuoden ajan. Minulla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus kunnallisesta päätöksenteosta.

Vaalikuulumisiani ja kirjoituksiani voi seurata myös Facebook-sivuni kautta: https://www.facebook.com/mikkoaaltonenvas 

Vaaliteesini EU-vaaleihin 2024

Kaikkien Eurooppa

Euroopan ja Euroopan unionin pitää olla kaikkia varten. Unionin pitää puolustaa ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltiota. Tätä pitää vaatia myös kaikilta jäsenmailta.

Unionin pitää myös vaikuttaa näiden asioiden puolesta oman alueensa ulkopuolelle. Kauppasopimuksia ja muuta yhteistyötä tehtäessä on kumppaneilta edellytettävä sitoutumista näihin arvoihin. Unionilla on myös oltava määrätietoisuuttaa puuttua tapauksiin, joissa näistä arvoista poiketaan ja lopettaa yhteistyö niiden tahojen kanssa, jotka eivät pidä kiinni lupauksistaan.

Jäsenvaltioilta on vaadittava sitoutumista yhteisiin arvoihin ja jäsenmailta, jotka eivät niin tee voidaan mm. evätä mahdollisuudet EU-rahoitukseen. Tärkeistä asioista on voitava päättää myös ilman kaikkien jäsenmaiden yksimielisyyttä.

EU:n on tuettava aiempaa vahvemmin kansalaisten hyvinvointia kaikissa jäsenvaltioissa.

Jäsenvaltioilta tulee myös edellyttää toimenpiteitä kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tämä tarkoittaa kaikkia hyvinvoinnintasoja kuten toimeentuloa ja terveyttä sekä niitä edistäviä asioita kuten koulutusta ja työllisyyttä. Erityisen painaviin ongelmiin on kiinnitettävä eritystä huomiota.

Asunnottomuuden poistamiseksi on perustettava erityinen rahasto, tai osa olemassa olevien rahastojen varoista on korvamerkittävä asunnottomuuden poistamiseen.

Ilmasto

Ilmastokriisi ei ole vain Euroopan vaan koko ihmiskunnan kohtalonkysymys. Ilmaston lämpeneminen uhkaa yhteiskunnan kaikkia osia ja koskee kaikkia ihmisiä.

Vihreän siirtymän jatkuminen on varmistettava. Unionin on tuettava jäsenvaltioita vihreässä siirtymässä ja samalla vaadittava niiltä toimia. Eurooppaan on alettava luomaan laajaa nopean liikennöinnin mahdollistavaa rautatieverkostoa, jolla voidaan korvata lentomatkustamista mahdollisimman paljon. Lentopolttoainetta on alettava verottamaan samalla tavalla koko Euroopassa ja siitä saadut tulot on ohjattava kestävämpien liikkumismuotojen rahoitukseen.

Vihreää siirtymää on toteutettava tasa-arvoisesti ja reilusti niin, että mikään ryhmä ei kärsi kohtuuttomasti sen taloudellisista tai muista vaikutuksista. Erityistä huolta on kannettava niistä, jotka ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa. Ilmastokriisiin vastaamista ei saa jättää yksittäisten kansalaisten vastuulle ja heidän kulutusvalintojensa varaan unionin on tuettava sekä
edellytettävä toimia niin itseltään, jäsenvaltioilta kuin yrityksiltä.

Turvallisuus

Euroopan on kannettava suurempi vastuu maanosan turvallisuudesta. Ukrainan tukemista on jatkettava. Jäsenvaltioiden on vahvistettava omaa ja yhteistä puolustustaan niin, että riippuvuus Yhdysvalloista vähenee merkittävästi tai loppuu kokonaan.

Turvallisuudesta ja kriisinkestävyydestä on huolehdittava myös muilla alueilla kuin puolustuksessa.

Euroopan on varmistettava kriittisten raaka-aineiden saatavuutta ja muun muassa edistettävä kiertotaloutta tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Fossiilisista energialähteistä luopumista onnopeutettava tukemalla siirtymää uusiutuviin energialähteisiin. Teollisen tuotannon palaamista muista maista Eurooppaan on tuettava. Digitalisaatiota ja teknologian kehitystä on tuettava, jotta näillä alueilla ei oltaisi riippuvaisia muista maista vaan voitaisiin tasavertaisesti kilpailla niiden
kanssa.

Uusimmat blogikirjoitukset