Mitä vasemmisto on ja mitä se ei ole

Aamulehti julkaisi lauantaina alla olevassa kuvassa näkyvän jutun vasemmistosta. Kirjoitin juttuun vastineen jota Aamulehti ei kuitenkaan julkaissut. Vastineeni voi lukea kuvan alta. Pahoittelut kuvan hunosta laadusta.

image

Vasemmisto on enemmän käytäntöä kuin teoriaa

Toimittaja Kari Salminen kirjoitti 26. maaliskuuta 2016 Aamulehdessä vasemmistosta. Kirjoituksen ajatuksena oli ilmeisesti se, että vasemmisto perustaa ajatusmaailmansa ja toimintansa teoriaan, iskulauseisiin sekä ihmisten jaotteluun. Vasemmistolaisena ja vasemmistopuolueen jäsenenä minun oli vaikea tunnistaa Salmisen kirjoituksesta itseäni sekä sitä vasemmistoa jossa toimin. Vuonna 2016 kirjoitettu teksti jossa vasemmistoa kritisoidaan siteeraamalla Stalinia ja Sartrea on pahasti aikaansa jäljessä.

Kirjoituksensa pohjana Salminen käyttää Oxfordin yliopiston filosofian professori Roger Scrutonin uusinta kirjaa. En ole lukenut Scrutonin kirjaa mutta Salmisen tekstistä saa käsityksen, että Scrutonin mukaan vasemmisto on uskonnon kaltainen ajatussuunta ja vasemmistolaiset katsovat kaikkien toisella tavalla ajattelevien olevan yhtenäinen joukko harhaanjohdettuja. Ikävä kyllä Salmisen kirjoituksen pohjalta Scruton itsekin pitää itsensä kanssa erimieltä olevia eli tässä tapauksessa vasemmistolaisia yhtenäisenä joukkona harhaanjohdettuja. Hän siis itse näyttää ajattelevan tavalla josta syyttää muita.

Salmisen kirjoituksessa mainitaan mittava joukko filosofeja jotka ilmeisesti Scrutonin tai Salmisen mukaan lasketaan vasemmiston filosofian määrittelijöiksi. En ole lukenut näistä yhdenkään teoksia ja silti koen itseni vasemmistolaiseksi. Toisin kuin Salminen tekstissään väittää niin vasemmistolaisuus ei ainakaan omalta kannaltani ole ensisijaisesti ideologiaa vaan käytännön toimintaa. Omissa tehtävissäni olen tehnyt käytännön työtä muun muassa aktiivipassin ja sosiaalisen luototuksen eteen. Molemmat näistä on nyt otettu käyttöön.
Keskustelu erilaisten yhteiskunnallisen näkemysten välillä on kannatettavaa. Parhaimmillaan tällaisen keskustelun avulla ehkäistään ristiriitoja ja löydetään ratkaisuja. Tähän ei kuitenkaan päästä jos aidon keskustelun sijasta keskitytään esittämään toisesta osapuolesta väitteitä jotka eivät pidä paikkaansa.

Mikko Aaltonen
kaupunginvaltuutettu (Vas.)

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *