Digitalisaation on oltava renki eikä isäntä

Digitalisaatiosta puhutaan koko ajan ja kaikkialla. Siitä on tullut osittain ratkaisu, jota tarjotaan ratkaisuksi ongelmaan kuin ongelmaan. Siitä puhutaan niissäkin yhteyksissä jossa ongelmaa ei ole. Erityisesti valtionhallinto puhuu digitalisaatiosta ja patistaa kuntia digitalisoimaan palvelunsa.

Parhaimmillaan digitalisaatio on hyvä asia. Turha lomakkeiden täyttö ja pyörittely vähenee, tieto liikkuu ja palvelu paranee. Digitaalisia palveluita voidaan parhaassa mahdollisessa tapauksessa muokata vastaamaan jokaisen käyttäjän henkilökohtaisia tarpeita. Haluamansa tiedon löytää nopeasti ja sen saa välitettyä eteenpäin haluamalleen taholle. Kansalaisten osallistumiselle päätöksentekoon digitalisaatio luo uudenlaisia mahdollisuuksia. Suuri määrä tietoa saadaan helposti saataville, ja kansalaisia voidaan helpommin kuulla jo aikaisemmassa vaiheessa kun päätöksiä suunnitellaan. Oikealla toiminnalla voidaan korjata sitä ongelmaa, että suunnitelmat tulevat vasta viime hetkillä asianosaisten tietoon. Parhaimmillaan näin voidaan edistää demokratiaa.

Tampere on hyvin mukana digitalisaatiokehityksessä. Tampereen kaupungilla ja Tampereen seudun yrityksillä on merkittävää osaamista tällä toimialalla. Meidän on kuitenkin pidettävä huolta, että uudet välineet tulevat oikeasti käyttöön, tamperelaiset tietävät niiden käyttämisen mahdollisuudesta ja niiden avulla kerätty tieto oikeasti huomioidaan eikä sitä ainoastaan kerätä.  Kun sähköisiä palveluita kehitetään ja otetaan käyttöön, on varmistettava että ne ovat helppokäyttöisiä ja että ne myös toimivat varmasti ilman katkoksia. Mitä useammille toiminnan alueille uudet palvelumuodot leviävät sen tärkeämpää niiden toimintavarmuus on, varsinkin kun on kyse ihmisten arkeen ja hyvinvointiin liittyvistä palveluista.

Monet kansalaiset ovat valmiita käyttämään digitaalisia palveluita mutta kaikki eivät siihen pysty. Loppujen lopuksi ihmiskontaktia ei korvaa mikään. Niissä palveluissa, jotka nimenomaan perustuvat elävän ihmisen läsnäoloon ja asiantuntemukseen, eivät digivälineet saa olla ihmiskontaktin korvaajia vaan korkeintaan apuvälineitä. Digitaalisia palveluita käyttöön otettaessa pitää varmistaa, että mikään ryhmä ei jää laadukkaiden palveluiden ulkopuolelle – esimerkiksi ne, joilla ei ole osaamista, välineitä eikä mahdollisuuksia niiden hankkimiseen. Tähän ryhmään saattavat kuulua vaikkapa vanhukset ja pienituloiset.

Nyt on hyväksyttävä se tosiasia, että osa kansalaisista ei tule käyttämään digitaalisia palveluita. Näille ihmisille on tarjottava tukea kaupungin toimesta, millä varmistetaan, että he saavat edelleen tarvitsemansa palvelut tasa-arvoisesti muiden kanssa. Monilla järjestöillä on myös osaamista, joilla eri ryhmiä voidaan tukea. Kaupunki ei kuitenkaan saa ulkoistaa vastuutaan järjestöille.

Digitalisaatioon ja sen mahdollistamiin uusiin toimintatapoihin on hyvä suhtautua positiivisesti ja uteliaasti. Taikatempusta tai itseisarvosta ei ole kyse, sillä ihminen on aina tärkein. Merkittävä osa ihmisistä on valmis käyttämään digitaalisia palveluita. Annetaan heille siihen mahdollisuus ja käytetään vapautuva henkilökunta sekä muut voimavarat heikoimmassa asemassa olevien hyväksi.

 

 

2 Kommentit

  • Juhani Kukkula 07/04/2017 19:44

    ”Med Group Oy on sijoittunut 29.10.2014 Tampereen kaupungin järjestämässä vaikeavammaisten palveluasumisen ja päivätoiminnan tarjouskilpailussa ensimmäiseksi ”palveluasuminen omaan kotiin, avustajatyö” (EI AMMATTI-osaamista, halpoja) ja toiseksi osiossa ”palveluasuminen omaan kotiin, AMMATILLINEN avustajatyö”. (jonka voitti HR-Hoiva).”
    ……..
    ”Sopimuksen arvo on arviolta 2 miljoonaa euroa vuodessa. Palvelu-alueena on Tampere, Orivesi, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Pirkkala, Vesilahti sekä Ylöjärvi. Palvelutuotanto alkaa tammikuussa 2015.”

    Vammaisille kerrottiin, että pitää siirtyä Med Groupille ja HR-Hoivasta ei puhuttu mitään. Tällä tempulla vaihdoitte lähihoitajat ammattitaidottomiin? Yöhoitajaksi tarjottiin ammattitaidottomia, jotka olivat käyneet kahden viikon katetrointikurssin?? Pitäisikö minun äänestää puoluetta, joka tekee tällaista meille vammaisille??

    • Mikko Aaltonen 26/04/2017 07:06

      Vasemmistoliitto ei kilpailuta palveluita, eikä ole vaihtanut hoitajia.

      Omaan kotiin järjestettävässä palveluasumisessa on kaksi vaihtoehtoa: avustajatyö ja ammatillinen avustajatyö. Asiakkaiden palvelun ja avun tarve ratkaisee, vaaditaanko avustajalta ammattitutkintoa vai ei. Jos koet, että omassa tai läheisesi palvelussa on tarve arvioitu väärin niin ole yhteydessä vammaispalvelutoimistoon.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *