Kaupunginvaltuuston kokous 16.4.2012

Kaupunginvaltuuston kokouksessa 16.4.2012 käsiteltiin kahta varsin merkittävää asiaa: Tampereen kaupungin lausuntoa kuntauudistuksesta ja uutta sopimusta Rantaväylän tunnelista.

Kuntarakenneuudistusta koskevasta lausunnosta saatiin aikaiseksi pitkä keskustelu. Lausunnon olivat valmistelleet kaupungin viranhaltijat ja kaupunginhallitus oli hyväksynyt lausunnon yksimielisesti. Lausunnossa otetaan uudistukseen maltillinen kanta. Siinä todetaan, että kuntarakennetta pitää selvittää, lisäksi nostetaan esille seudun nykyisiä ongelmia. Kirjoitin asiasta aikaisemmin omassa blogissani. ”Suur-Tamperetta” ei lausunnossa vaadita tai esitetä mutta todetaan, että Tampere on valmis kuntaliitoksiin jos sellaisille on edellytyksiä.

Uudistuksesta kirjoitin blogissani jo aiemmin.

Keskustapuoleen ryhmästä tuli esitys vaihtoehtoisesta lausunnosta jossa olisi sanottu, että kuntarakenteen uudistamista ei saa selvittää. Tähän liittyivät myös väitteet, että lausunnossa vaaditaan ”Suur-Tamperetta”. Itse en kyllä sellaisia vaatimuksia lausunnosta löydä.

Kuntarakenteen selvittäminen Tampereen seudulla on tärkeää jotta saamme selville tosiasioita ja faktoja joiden pohjalta asiasta voidaan käydä keskustelua. Tähän mennessä keskustelu on käyty lähinnä tunnepohjalta ja vähäisin tosiasioin. Tosiasia on kuitenkin se, että nykymallinen kuntien yhteistyö ei riitä seudun ongelmien ratkaisemiseksi ei tulevaisuuden turvaamiseksi. Lopulta valtuusto hyväksyi lausunnon varsin selvin luvuin.

Rantaväylän toteuttamisen uusi sopimus joka pohjaa niin sanottuun allianssimalliin ei lopulta johtanutkaan pitkään ja kiihkeään keskusteluun tunnelista. Asia jätettiin pöydälle. Pöydälle jättämisestä ja siitä missä järjestyksessä puheenvuorot asiassa oli jaettu saatiin aikaiseksi turhankin pitkä keskustelu. XL-ryhmä halusi asian nopealla pöydällä jättämisellä estää keskustelun asiasta. Demareilla taas olisi ollut puhehaluja.

Kokouksen lopulla käytiin hyvää keskustelua tilaaja-tuottaja-mallista valtuutettu Aila Dundar-Järvisen puheenvuoron pohjalta. Mallissa riittäisi puhetta ja keskusteltavaa pidemmäksikin ajaksi.

Kirjoitus on julkaistu myös valtuustoryhmän blogissa

2 Kommentit

  • Markku Pelkonen 02/05/2012 21:16

    Katsoin tuota ansioluetteloasi. Et ole koskaan ollut töissä yksityisessä yrityksessä. Mitä aiot tehdä asialle? Olet vielä nuori mies? <-Kategorinen imperatiivi.

    • Mikko Aaltonen 30/05/2012 14:37

      Terve
      Kesätöissä olin joskus puusepänverstaassa parikuukautta 90-luvun alkupuolella. Sitä tuskin voi enää laskea merkittäväksi kokemukseksi.
      Yritykseen menen töihin jos sopiva paikka on auki ja tulen tehtävään valituksi. Mielelläni hankkisin kokemusta yksityiseltäkin sektorilta. Tulevaisuus näyttää saanko siihen mahdollisuutta. Tampereen seudulla ei työpaikkoja ole tarjolla mitenkään ylenmäärin.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei jaeta eteenpäin. Täytä puuttuvat kentät *